"Suojelkoot töryt kuningasta
ja riippukoot whighit nuorasta."
Ralph käveli levottomana huoneen poikki. Olivatkohan nämä miehet jo matkalla Wythburniin ryhtyäkseen laillisiin toimenpiteihin häntä ja hänen omaisiaan vastaan?
Isäntä palasi hetkisen kuluttua.
"Se on niin varmaa kuin Jumala on taivaassa", kuiskasi hän. "He halusivat teidät luokseen pakottaakseen teidät juomaan kuninkaan maljan heidän kanssaan, ja kun vannoin teidän nukkuvan, kysyivät he, onko teillä hevosia mukananne. Sanoin teillä olevan yhden hevosen. 'Yksikö vain kahta miestä kohti?', sanoivat he nauraa kohottaen, 'silloin kai piru äitineen on vieraananne.' 'Hevonen', sanoin, 'tahi ehkä kaksikin.' 'Meidän pitää saada ne', sanoivat he; 'takavarikoimme ne kuninkaan nimessä. Meidän pitää ratsastaa vuorten yli Wythburniin huomenaamulla.'"
"Keitä he ovat, Brown?"
"Heidän joukossaan on kolme muskettisoturia ja sitten muudan äreä mies, joka nilkuttaa toista jalkaansa; häntä he nimittävät poliisi Davidiksi."
"Antakaa heille vain hevoset. Silloin säästytte monilta ikävyyksiltä."
Sitten kääntyen Simin puoleen Ralph lisäsi: "Meidän pitää lähteä liikkeelle aikaisin huomenaamulla, vanha ystäväni; päivän koittaessa meidän on oltava jo matkalla. Lunta on jo paksulti huomenna ja ehkä hevoset olisivat olleet meille vain vastuksiksi. Kaikki tapahtuu vain parhaaksemme."
Isäntä otti kiharatukkaisen poikansa Simin sylistä ja poistui huoneesta.
Sim ei voinut salata levottomuuttaan eikä Ralphkaan voinut olla aivan tyyni. Tulisiko hän liian myöhään tehdäkseen sen, minkä hän oli aikonut?