Hänen sanansutkaukselleen naurettiin yleisesti.
Mutta välittämättä siitä sanoi Ralph:
"Luola todellakin. Kunpa se sellainen olisikin, mutta sehän on vain paljaaseen kallioon uurtunut kolo, avoin melkein kaikille tuulille ja jokaiselle sadekuurolle, yksinäinen autio kuoppa, jota ei ainoakaan pensas eikä puu suojaa ja jota ei kettukaan valitsisi asunnokseen."
Ralph oli liikutettu, mutta uuninloukossa istuva leikinlaskija ei näyttänyt välittävän siitä. Ottaen piipun suustaan kertasi hän seuraavan säkeen lyöden tahtia piipunvarrellaan:
"Siellä, missä on paljon aitoja, on enemmän kiviä kuin raitoja."
Veritilkasta, mies minkä vuodatti, hei tralalala-laa! Tuli nokkansa nipukkahan tuohahti, hei, hei, tralalaa! Tämä johtava nenä sepä vallan vei: tulitornina kuumana hohteli, hei kuin aurinko itse, — ett' Englanti ei sitä selville saanut, — ei saanut, helei! — "onko päivä vai yö?" —? No siinä nyt työ, — hei tralalala, tralalala-laa!
Oliver oli Huntingdonista, hei tralalala-laa! Yksi olvenkeittäjän pojista, hei, hei tralalaa! Pian hihnat ja rattahat hylkäsi tuo, näki halvoiksi tuopit ja tynnyrit nuo: "mitätön se on mies, joka krouvaa ja juo! Paras puikkia lie kuninkaansa nyt luo vähän koettelemaan kultakruunua vaan…" — Hei tralalala, tralalala-laa!
Peljäten katsoa näyttämön palkeilta raivonsa varjoa,
aikojen kuvaimen armotta rikki he murskaa. —
— Näyttämö uljaana heillepä rauhaa ei tarjoa:
Tuomari lahjomaton tuo hullun ja — hurskaan! —
"Ken tässä nyt pelkäisi kuumetta,
hoilaa!
Pojat, tarjoan teille ma huumetta,
hoilaa!
Eläköön ajast'aikahan kuningas!
— Tuo seikkahan kuulu ei meille, kas! —
Siis hoilaa-laa! Pojat, hoilaa-laa!
Eläköön ajast'aikahan kuningas!" —
Tälle toiselle sukkeluudelle naurettiin yhä enemmän. Samalla tunkeutui toinen tuulenpuuska piipusta tupaan tuoden mukanaan kylmää ja lämmintä. Myrsky helisytti ikkunoita yhä kovemmin ja lumisohju rapisutti niitä lujasti. Koirat syöksyivät ylös ja murisivat.