Se oli kiivennyt vuorten yli ja syönyt epäilemättä vuorten rinteitten ohutta ruohoa. Jos lunta olisi satanut aikaisemmin, olisi se piankin kuollut nälkään.
Ralph oli hirveästi liikutettu. Sim ei ollut milloinkaan ennen nähnyt häntä niin järkytettynä. Jos hevonen kuormineen olisi ollut yliluonnollinen olento, ei sen vaikutus Ralphiin olisi voinut olla voimakkaampi. Tarttuessaan suitsiin oli hän sellaisen ihmisen näköinen, jonka on vaikea päättää, eikö tämä sittenkin, tämä, mitä oli tapahtunut, ollutkin pikemmin kuvittelua, mikä oli tullut esille hänen unelmiensa maailmasta, kuin ilmeistä todellisuutta, siunattua armollista todellisuutta, armoa, josta kiittääkseen hänen heti siinä paikassa olisi pitänyt langeta polvilleen maahan, vaikka lumi olisi peittänytkin hänet siihen ikuisiksi ajoiksi ja tehnyt tämän hänen viime työkseen. Sitten täyttyivät hänen riemun sokaisemat silmänsä kyynelistä, joita eivät tunteellisemmatkaan hetket olleet voineet houkutella esille. Nämä henkeä salpaavat sekunnit kuvastivat sen, mikä oli tuntunut viideltäkymmeneltä toivon ja pelon vuodelta.
Ralph päätti, ettei mikään voima maailmassa voisi irroittaa hänen kättään suitsista, ennenkuin isän ruumis vihdoinkin haudattaisiin. Askhamin seurakunnalla oli varmaankin kirkko ja hautausmaa, ja sinne Angus Ray haudattaisiin. He eivät olleet vielä sivuuttaneet kirkkoa, sen täytyi siis olla jossakin kauempana, ja taluttaen hevosta, joka kantoi kuormaansa, ystävykset jatkoivat matkaansa.
Kun Ralph sai puhekykynsä takaisin, sanoi hän:
"Keskiviikko. Siitä on siis kolme viikkoa tänään, kun menetimme sen, ja kolme viikkoa on isäni saanut odottaa hautaamistaan."
Hetkisen kuluttua näkivät he pienen vaatimattoman kirkon, joka sijaitsi kahden tien risteyksessä. Kulmassa oli tienviitta, jonka osoittimet viittasivat kolmelle taholle. Kirkko oli matala valkaistu goottilaistyylinen rakennus pienine tapulineen, jossa ei ollut kelloa. Sen takana oli toinen rakennus taitepäätyineen ja pyöreine kattoikkunoineen, jotka olivat syvällä olkikatossa. Molempien rakennusten edustalla oli hautausmaa. Se oli nyt hyvin synkän ja kylmän näköinen, kun lumi peitti sen monet kummut ja vesi tippui sen vanhojen vaatimattomien ristien lämpimämmästä puusta. "Tässä on kai pappila", sanoi Ralph. He menivät sen edustalle ja koputtivat laajan kuistin oveen. Muudan vanha mies aukaisi sen ja katsoi vieraitaan tiukasti ja tutkivasti. Hänellä oli yllään ruumiinmukainen jakku sinisestä kotikutoisesta kankaasta ja hänen leveäkärkiset saappaansa oli pauloitettu lyhyitten housunlahkeitten ympärille.
"Asuuko pastori täällä?" kysyi Ralph tieltä, pidellen tammaa kiinni suitsista.
"Täällä ei asu ketään pastoria", sanoi vanhus hieman äreästi.
"Tämä on siis varmaankin katolisen papin asunto?"
"Ei hänenkään."