Kirkollisen hallinnon vaihdokset olivat viime aikoina olleet niin lukuisat, että oli mahdotonta tietää, mikä uskonto milloinkin oli voimassa. Ralph ymmärsi vanhuksen lyhyillä vastauksillaan tahtovan ilmaista vastenmielisyytensä nykyisiä oloja kohtaan ja koetti senvuoksi toisella tavalla.
"Saarnaatteko te tässä kirkossa?"
"Minäkö? En! Koetan vain noudattaa Jumalan käskyjä."
Hetkisen kestäneen väittelyn jälkeen, joka paljon enemmän ärsytti kuin huvitti Ralphin asemassa olevaa henkilöä, saatiin selville, ettei seurakunnassa tällä haavaa ollut pappia ja että kirkko oli ollut kiinni monta kuukautta, minkä vuoksi seurakuntalaisten sielunhoito nykyään oli lamaannuksissa. Vanhus, joka vastasi Ralphin kysymyksiin, oli seurakunnan haudankaivaja, ja tärkeämpää kuin vanhuksen kuvailema seurakunnallinen vararikko oli nyt Ralphille sen selville saaminen, oliko haudankaivajankin työ lopetettu — eikö seurakuntalaisia kuollut ja eikö haudankaivajan tarvinnut haudata heitä sinä aikana, jolloin seurakunta on ilman pappia.
Ralph selitti lyhyesti käyntinsä tarkoituksen ja pyysi haudankaivajaa kaivamaan haudan heti.
"Luulen sen olevan vastoin kirkkolakia", sanoi vanhus pudistaen vakavasti harmaata päätään. "Pelkään, että minua rangaistaan, jos se tulee tiedoksi."
Ralph työnsi muutamia kolikoita vanhuksen käteen niin huomaamatta kuin suinkin, jolloin ukko jatkoi paljon suopeammin:
"Mutta minun asiani ei ole kieltää keneltäkään kristityltä kristillistä hautaamista, tarkoitan sitä osaa siitä, mikä voi käydä päinsä ilman kirjaa. Herra, tulen luoksenne aivan heti. Kiertäkää portille, herra."
Ralph tovereineen totteli määräystä ja muutamien minuuttien kuluttua vanhus tuli kiiruhtaen heidän luokseen muutamasta takaovesta, josta päästiin hautausmaalle.
Hänellä oli lapio olallaan ja suuri avain kädessään.