Hetkisen kuluttua hän koetti nousta ja huutaa renkiä palaamaan takaisin hevosineen. Kohoutuen vaivalloisesti toiselle vapisevalle polvelleen hän heilutti väsynyttä käsivarttaan suonenvedontapaisesti ja huusi lukemattomia kertoja. Mutta ääni hämmästytti häntä, sillä se ei kuulostanut ollenkaan hänen omaltaan. Hänen voimansa olivat lopussa. Hän vaipui takaisin maahan eikä muistanut mitään sen jälkeen.
Puseropukuinen mies oli mennyt, mutta toinen maalainen oli tulossa Carlislesta päin. Mies ei ollut kukaan muu kuin pieni silmiään räpyttelevä Reuben Thwaite. Hän istui hyvin suojattuna työrattaillaan ja lauleskeli iloisia laulunpätkiä pysyttääkseen lämmön keuhkoissaan. Reuben oli ollut Carlislessa yön tuotuaan sinne suuria lankakääryjä, jotka hän oli myynyt pellavankutojille. Hän oli tehnyt edulliset kaupat tuomalla tavaransa näin kauaksi ja palaili nyt Wythburniin hyvällä tuulella.
Kun hän — kuten hän itse olisi sanonut — "äkkäsi Robbien" makaamassa tien vieressä, hyppäsi hän tielle rattailtaan.
"Kukahan poikaraukka tämä on? Mitä nyt? Onko nyt kummempaa nähty?" huudahti hän koettaen käsittää tilanteen. "Robbie Andersonhan tämä on!"
Sitten kirkasti veitikkamainen hymy Reubenin ryppyiset kasvot, kun hän kumartui taputtamaan ja tyrkkimään makaavaa herättääkseen hänet tajuihinsa.
"No, Robbie, poikaseni! Kuuletko? Tämä tällainen ei käy mitenkään päinsä, Robbie. Nyt sinä olet taasen unhottanut lupauksesi. No, Robbie, nousehan nyt!"
Mutta Robbie ei näyttänyt kuulevan ollenkaan Reubenin kehoituksia, ei leikillisiä eikä uhkaavia.
"No, no, poika näyttää siemaisseen itsensä aivan täyteen tällä matkalla kaikissa tapauksissa."
Koska Robbien herättäminen näytti aivan mahdottomalta, koetti Reuben äärettömän vaivalloisesti nostaa nuoren miehen rattailleen muutaman ohimenevän työmiehen avulla, puhkuen, huohottaen ja hikoillen. Kun hän vihdoin makasi rattaiden pohjalla pitkin pituuttaan, heitettiin hänen peitokseen muutamia lankasäkkejä, minkä jälkeen Reuben kiipesi paikoilleen ja jatkoi matkaansa.
"Vanha Martha Anderson-raukka!" mumisi Reuben itsekseen. "On onni, että hän on kuollut, naisraukka. Tämä olisi melkein särkenyt hänen sydämensä… niin, uskon, että se olisi sen tehnytkin."