Ajaja oli jo kiivennyt istuimelleen ja kietoi juuri lampaannahkaa polviensa ympärille.
"Mikä teillä on rattaillanne?" sanoi hän Reubenille.
"Tämäkö? Robbie Andersonhan siinä vain on, poikaraukka! Hän kuuluu sellaisten ihmisten joukkoon, joilla ei ole muuta kuin yksi vihollinen tässä maailmassa, nimittäin hän itse."
"Ollut juopottelemassa, vai mitä?"
"Kas niin, lähtekää nyt jo matkalle, mies, älkääkä tuhlatko enää aikaa ikävyyksiin", huusi toinen kärsimätön matkustaja.
Noin puoli penikulmaa kauempana hiljensi Reuben hevostensa vauhtia mennäkseen erään joen yli, jolloin hänen vieterittömien rattaittensa kolinan hiljetessä hän oli kuulevinaan Robbien puhuvan takanaan.
"Miten ilkeä ilma nyt onkaan", sanoi Robbie.
"Niin on, märkä ja liukas", vastasi Reuben mielistelevästi; "sekä sisällä että ulkona, jalkojen alla ja pään yläpuolella."
"Se oli sillan pohjoispuolella", kuiskasi Robbie.
"Mitä — Carlisleko?" kysyi Reuben hyvin iloisesti.