"Olet väärässä; minun on pakko sanoa, että olet erehtynyt siihen nähden. Tunnen miehen ja kuten olen sanonut sinulle, maailmassa ei ole mitään sellaista, mitä hän ei uskaltaisi tehdä. Voisitko uskoa sitäkään, että näin hänen eräänä päivänä —"
"Tuki suusi! Näkisit kyllä hänen vapisevan jonakin päivänä, ellei tuomarinne pelkäisi omaa varjoaan. Näkisit hänet vain Haribeella; niin, ehkä säätkin nähdä hänet jonakin päivänä siellä tuomarin tahdosta tahi tahtomatta."
Tämä sanottiin sellaisella katkeruudella, mikä ilmaisi syvää ja kuolettavaa vihaa.
Liikahdellen levottomasti toverinsa tiukan katseen edessä toinen sanoi:
"Miksi tuijotat minuun noin? Minulla ei ole minkäänlaista aihetta rakastaa häntä, vai mitä?"
"Ei minullakaan", vastasi edellinen puhuja ilkeiden tunteiden vääristäessä hänen kasvojaan. "Saat sylkeä hänen haudalleen vielä, herra Scroope, luota vain siihen, ja tanssia hänen hautakummullaan, kunnes sielusi riemuitsee; niin, sen sinä tulet tekemään tuomarista huolimatta."
Juuri silloin kantautui heidän korviinsa torven törähdys. Keskustelu katkesi ja molemmat miehet sekä kirjakauppias menivät ovelle. Torille oli kokoutunut paljon kaupunkilaisia. Hetkisen kuluttua lähestyivät Scotch-katua nopeata vauhtia hyvin kirjaviksi koristellut vaunut livreepukuisine eturatsastajineen ja torvenpuhaltajineen, joka ratsasti muiden edellä.
"Tuomarit ovat matkalla Kings Arms Laneen", huomautti kirjakauppias.