Istuntosali oli pakaten täynnä kello kymmenen seuraavana aamuna. Kaikki paikat, joissa oli vain vähänkin tilaa, olivat aivan täynnä ihmisiä. Suuri istuntosali oli kaupungintalon läntisessä päässä. Se oli suuri parvekkeeton neliskulmainen huone. Katto-orret ja parrut olivat jalostamatonta tammea, kirveellä suoraan veistettyjä kaadetuista puista. Ikkunat olivat pienet ja valaistus oli senvuoksi heikko. Pitkä pöytä, joka muistutti graniittipaatta, peitettynä haalistuneella vihreällä veralla ja varustettuna suurilla kaiverretuilla jaloilla, oli huoneen toisessa päässä ulottuen melkein seinästä seinään. Pöydän takana korokkeella istuivat tuomarit mustissa kauniisti kaiverretuissa korkeaselkäisissä tuoleissa. Pöydän toisessa päässä oli luja aita ja sen takaa johtivat portaat alempana sijaitsevaan huoneeseen. Muudan oikeudenpalvelija seisoi aidakkeen toisessa, päässä. Aivan sitä vastapäätä oli kolme lavitsaa, jotka askelmien tapaan kohosivat toisiaan korkeammalle. Ne oli varattu valamiehistölle. Määrätyillä paikoilla pöydän ääressä istuivat yleinen syyttäjä, notaari ja pari kolme asianajajaa. Pöydällä oli vanha raudoitettu tammiarkku, joka oli suljettu monella munalukolla.
Päivä oli hyvin kylmä. Sakea sumu oli laskeutunut vuorilta ja peitti nyt raskaana raatihuoneen tunkeutuen jokaisesta raosta huoneeseen kylmänä ja kosteana.
Valmistukset istunnon aloittamiseen veivät paljon aikaa, ja ihmiset, jotka tunkeilivat salissa, suhtautuivat niihin hyvin huonosti salatulla kärsimättömyydellä. Vangittuja syytettiin monenlaisista rikoksista, kuten murhista, tappelusta ja varkauksista.
Kaikki vaikenivat, kun Ralph Rayn juttu huudettiin esille.
Ralph nousi tyynesti portaita korokkeelle ja laski toisen kätensä aidakkeelle edessään. Hänen kätensä olivat kahleissa. Hän katsoi ympärilleen eikä hänen vakavassa katseessaan ollut ylpeyden eikä nöyryyden merkkiäkään. Järkähtämättä hän kesti kaikki lukemattomat katseet, jotka oli suunnattu häneen. Salin toisessa päässä melkein oven vieressä seisoi sama mies, jota Lancasterissä oli sanottu Ralphin varjoksi. Heidän katseensa kohtasivat toisensa, mutta ei kumpikaan näyttänyt ollenkaan hämmästyvän. Aivan toisen vieressä seisoi sama kömpelömpi roisto, joka oli loukannut katulaulajatarta. Ihmisjoukosta näkyivät vielä eräät tutut kasvot. Willy Raykin oli saapunut sinne ja kun hänen katseensa kohtasi hetkiseksi veljen katseen, käänsi Ralph äkkiä katseensa syrjään. Aidakkeen juurella istui Simeon Stagg katsoen maahan.
Notaari luki erään julistuksen, joka valtuutti oikeuden kuulustelemaan ja tuomitsemaan kavalluksesta syytteeseen asetetut, ja tämän muodollisuuden kestäessä tarkasteli Ralph tuomareitaan. Toinen oli lihavahko punakka mies, joka näytti jo melko vanhalta. Ralph tunsi hänet heti erääksi asianajajaksi, joka oli alistunut parlamentin määräyksiin kuusi vuotta sitten. Toinen tuomari oli ankaran näköinen mies ja aivan outo Ralphille. Istuntoa johti oikeastaan ensiksi mainitsemamme näistä tuomareista. Toinen tutki juuri jotakin asiakirjaa pitäen sitä kasvojensa edessä. Paperi peitti silloin tällöin hänen silmänsä ja vaipui joskus hänen leukansa tasalle.
"Hyvät herrat", sanoi tuomari aloittaen toimensa, "te muodostatte tämän kreivikunnan rikostuomioistuimen ja nyt teillä on edessänne vanki, jota syytetään valtiorikoksesta. Valtiorikoksia, hyvät herrat, voi olla kahta lajia: sellaisia, jotka tehdään vain ajatuksissa, ja sellaisia, jotka ovat ilmeisiä. Edelliset myrkyttävät sydämen, mutta jälkimmäiset puhkeavat toimintaan."
Tuomari kääri viitan paremmin ympärilleen ja aikoi juuri jatkaa, kun toinen tuomari laski äkkiä paperin, jota hän oli tarkastellut, pöydälle kasvojensa edestä.
"Suokaa anteeksi, veli Millet", keskeytti hän viitaten Ralphin käsiin. "Kun vanki tuodaan oikeuteen, on hänen kahleensa irroitettava. Onko teillä mitään muistuttamista noiden käsirautojen poistamista vastaan?"
"Ei mitään, veli Hide", vastasi tuomari melko äreästi. "Vanginvartija, irroittakaa vangin käsiraudat."