Oikeudenpalvelija näytti häpeävän ilmoittaessaan, ettei hänellä ole tarpeellisia välineitä mukanaan.
"Niiden ei ole väliä, herra tuomari", sanoi Ralph.
"Mutta ne on irroitettava!"
Kun tämän tehtävän aiheuttama viivytys oli ohi ja käsiraudat putosivat kolahtaen lattialle, ryhtyi tuomari Hide jälleen lukemaan asiakirjaa ja tuomari Millet jatkamaan selostustaan.
Hän kuvaili valtiorikosten luonteen ja rikollisuuden kaunopuheisesti ja perinpohjaisesti. Hän toisti sananmukaisesti sen vannan lain, jossa kansa puhuen itsestään sanoo, ettei se lähinnä Jumalaa tunnusta minkäänlaista muuta ylivaltaa kuin kuninkaan.
"Nämä eivät ole omia, vaan lain sanoja", sanoi hän, "ja painostan niitä senvuoksi sitä enemmän, ettei kukaan tekisi vaarallisia loppupäätelmiä peittääkseen niillä valtiorikolliset toimensa. Herrat, kuningas hallitsee Jumalan asemesta eikä häntä mahtavampaa ole. Jos joku henkilö anastaisi itselleen jonkun luulotellun vallan, pitää teidän ymmärtää, ettei se ole mikään lieventävä asianhaara, vaan hyvin raskauttava seikka."
Kerran vielä tuomari keskeytti, kiersi vaipan lujemmin ympärilleen ja kääntyi äkkiä valamiehistöön päin katsomaan sanojensa vaikutusta ja sitten tuomaritoveriinsa nähdäkseen hänen kasvojensa ilmeen. Mutta tuomari Hiden silmät olivat asiakirjan peitossa.
"Mutta nyt, hyvät herrat, kääntäkäämme tarkkaavaisuutemme näistä yleisistä seikoista yksityisiin asioihin. Sodan aloittaminen kuningasta vastaan on valtiorikollista samoin kuin hänen valtansa vastustaminenkin. Siitä seuraa senvuoksi, että kaikki sellaiset aikeet, joiden tarkoitus on estää kuningas kuninkaallisista tehtävistään, ovat valtiorikollisia. Jos ihmiset sopivat keskenään, että he sotimalla ajavat läpi jonkun näistä aikeistaan, on se valtiorikollista. Jos muistatte tämän, ei minun tarvitse sanoa enempää."
Kun tuomari lopetti esityksensä, kuultiin salista hyväksyvää muminaa. Ehkä tarkkaavainen katselija olisi huomannut tyytymättömyyttä toisen tuomarin kasvoissa niin usein kuin asiakirja, joka hänellä oli kädessään, vaipui niin alas, että hänen silmänsä ja suunsa tulivat näkyviin. Esityksen kestäessä liikahteli hän levottomasti tuolillaan puolelta toiselle, ja sittenkuin se oli loppunut, kysyi hän melko kärsimättömästi syytöskirjelmää.
Notaarion piti juuri huutaa todistajat esille, kun Ralph pyysi lupaa saada lukea syytöskirjelmän läpi. Hymyillen ojensi virkamies hänelle latinankielisen otteen siitä. Katsahdettuaan siihen Ralph heitti sen takaisin pöydälle pyytäen käännöstä.