"Onko tauti vaarallistakin?" kysyi pieni Liisa levottomana. Hän seisoi pää pois kääntyneenä kulhosta, jota hänen äitinsä piti kädessään, hänen sormensa liikkuivat hermostuneesti ja rinta kohoili.
Viisas mies lausui vastaukseksi pari varovaista sanaa.
Oli näyttänyt aivan siltä kuin Robbie olisi ollut tajuillaan ennen suoneniskua, mutta nyt alkoi hän jälleen houria. Hetkisen kuluttua oli hän jo aivan sekaisin.
Kuuluisa mies otti samalla kertaa hattunsa ja maksun vaivoistaan. Hänen vaiteliaisuutensa oli todellakin ollut kullan arvoista.
"Oletteko milloinkaan nähneet tyhmempää mörökölliä?" sanoi Matthew lääkärin poistuttua. "Hän ei alentunut edes vastaamaan toisten kysymyksiin."
Tämä lääkäri ei pistänyt enää milloinkaan nenäänsä vanhan Matthewin taloon.
Robbie lepäsi neljä päivää tajutonna ja rouva Branthwaite oli silloin ja edelleenkin hänen ainoa lääkärinsä ja hoitajattarensa. Kolmantena iltana hänen sairastumisestaan — sunnuntaina — uskoi Rotha Stagg oman sairaansa erään naapurivaimon hoitoon ja käveli Matthewin taloon.
Willy Ray ei ollut palannut vielä Carlislesta. Hän oli tuskin vaihtanut puolta tusinaa sanaa Rothan kanssa tuon edellä kertomamme keskustelun jälkeen. Rotha ei ollut tullut Shoulthwaiteen miellyttääkseen Willyä, eikä hän aikonut poistuakaan sieltä sen vuoksi, että Willy oli suuttunut.
Kun tyttö tuli kutojan taloon ja meni sairastupaan, istui Matthew itse takan ääressä piippuineen puhallellen savun uuninpiippuun. Rouva Branthwaite hautoi sairaan päätä, josta tukka oli ajeltu pois. Liisa koetti kuvitella itselleen, että hän työskentelee hyvin ahkerasti neuloessaan uutta pukua itselleen, vaikka neula pysähtyikin parikymmentä kertaa minuutissa. Robbie oli aivan sekaisin.
"Robbie, Robbie, tiedätkö, kuka on tullut sinua katsomaan?" kysyi Liisa kumartuen hänen puoleensa.