Myrsky ei raivonnut enää niin kovasti. Lumisohjua lennättävä pyry oli lakannut, mutta tuuli puhalsi vielä kovasti ja voimakkaasti ajaen edellään suuria synkkiä pilviröykkiöitä vasta nousseen kuun ohi. Ilma oli pistävän kylmää. Rotha käveli nopeasti puhuen tuskin sanaakaan. Ralph ymmärsi heidän matkansa tarkoituksen.
"Onko hän kaukanakin?" kysyi hän.
"Ei."
Rothan ääni vapisi liikutuksesta ja kun tuuli kantoi sen Ralphin korviin, tuntui Ralphista kuin se olisi ollut täynnä surua. Mutta tyttö koetti olla näyttämättä pelkoaan.
"Ehkä hän tuntee jo olevansa parempi", sanoi hän.
Ralph paransi vauhtiaan. Koira oli juossut heidän edelleen ja hävinnyt pimeään.
"Ojenna minulle kätesi, Rotha. Lumisohju on jäätynyt ja tie on liukas."
"Älä välitä minusta, Ralph. Kävele nopeammasti. Koetan pysyä mukanasi."
Samalla kuului kovaa haukuntaa aivan läheisyydestä. Se uudistui monta kertaa, mutta sen sävy muuttui. Laddie oli tavannut jonkun ystävän.
"Hän on tulossa", sanoi Rotha pidättäen henkeään.