Fornsidessa sijaitsevaa tupaa ei ollut kukaan valinnut asunnokseen sen jälkeen kuin räätäli hylkäsi sen. Koko Wythburnissä oli tuskin niin köyhää ihmistä, että hän olisi halunnut valita tämän kurjan hökkelin kodikseen. Se oli yksikerroksinen rakennus, jonka julkipuoli oli pihalle päin. Eteiseen johtivat viisi- tahi kuusiaskelmaiset portaat pienestä kasvitarhasta alaspäin. Rakennuksessa oli kolme pientä matalaa huonetta, joissa oli kivilattiat. Kesäisin koristivat sen julkipuolta valkoiset ja punaiset fuksiat, mutta näin talvella peitti sen seiniä vain tummanvihreä muratti.
Yksinäisenä, synkkänä ja nykyisin kyläläisten taikauskoisen pelon tuomitsemana näytti pieni tupanen niin ränstyneeltä kuin salaman halkoma petäjä kukkulan laella.
Kun Rotha saapui rakennuksen läheisyyteen, pysähtyi hän epäröiden kuin
hän ei olisi tiennyt, pitikö hänen mennä sisälle vai kääntyä takaisin.
Hän seisoi pienellä portilla koiran juoksennellessa kasvitarhassa.
Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Laddie hyökännyt jo tupaan sisälle.
Kuinka sellainen voi olla mahdollista? Hänhän oli lukinnut oven. Avaimen oli hän piilottanut entiseen tapaansa sellaiseen paikkaan, jota eivät tienneet ketkään muut kuin hän ja hänen isänsä. Rotha kiiruhti portaille ja pisti kätensä syvälle olkiin, joilla eteinen oli katettu. Avain oli poissa. Ovi oli auki.
Ja nyt kuuli hän, paitsi koiran tassuttelemista, muutakin kolinaa huoneista.
Rotha painoi kädellään sydäntään. "Oliko mahdollista, että hänen isänsä oli palannut kotiin? Oliko hän täällä, täällä?"
Tyttö meni keittiöön. Silloin kuuli hän toisesta huoneesta kovan paukahduksen kuin jonkun arkun kansi olisi sulkeutunut. Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului hameen kahinaa ja Rotha ja rouva Garth seisoivat vastakkain hämärässä huoneessa.
Rotha hämmästyi aivan sanattomaksi voimatta puhua mitään. Rouva Garth katseli häneen hetkisen niin pelästyneenä, ettei hänen kovissa kasvoissaan oltu milloinkaan nähty sellaista ilmettä.
Sitten hän tunkeutui Rothan ohi ja poistui.
"Pysähtykää!" huusi Rotha saaden takaisin tarmonsa.