Kuu yritteli heikosti hajoittaa muudatta pilviröykkiötä valaisten joskus taivaan kuin majakka meren. Kotimatkallaan sivuutti Rotha pari nuorukaista, jotka nauroivat kävellessään.
"Hyvää iltaa Rotha", sanoi nuori laaksolainen.
"Hyvää iltaa, kultaseni", sanoi hänen morsiamensa.
Rotha vastasi tervehdyksiin.
"Hän on hieno tyttö", kuiskasi nuorukainen.
"Onko hän mielestäsi? Hän on liian hidas minulle", vastasi hänen toverinsa. "Inhoan hitaita ihmisiä."
Tämän lyhyen keskeytyksen jälkeen alkoivat he laskea jälleen leikkiä ja ilakoida.
Kuu oli hajoittanut pilvet nyt.
Yöstä näytti tulevan aivan samanlainen, paitsi pakkasta ja tuulta, kuin sekin kohtalokas yö, jolloin Ralph ja Rotha tulivat yhdessä Punaisesta Leijonasta. Kuinka onnelliselta se yö oli silloin tuntunutkaan hänestä — onnelliselta aina loppuun asti! Hän oli silloin laulanutkin kuutamossa. Mutta hänen laulunsa oli ollutkin totuudenmukaisempi kuin hän oli silloin aavistanutkaan, paljon totuudenmukaisempi:
"Tornissa siellä vain vartija astuu,
vartija siellä vain vaeltelee."