"Jatkoitte siis matkaanne pohjoiseen seuraavana päivänä?"
"Niin, Carlisleen päin. Minulle sanottiin, että jos mieheni vangitaan, viedään hänet Carlisleen. Senvuoksi halusin lähteä sinne. Mutta ehdin tuskin kävellä penikulmaakaan — kannoin nuorinta lastani sylissäni ja pieni poikani voi vain kävellä lyllertää hiljaa vieressäni — kun poikani sairastui eikä jaksanut enää kulkea. Ensin aioin palata tupaan, mutta olin liian väsynyt jaksaakseni kantaa molempia lapsiani. Senvuoksi istuuduin pienokaisineni tien viereen."
Todistaja keskeytti jälleen. Ralph kuunteli hyvin tarkkaavaisesti. Hän nojautui kaiteeseen edessään kuullakseen joka tavun. Kun nainen oli tointunut, sanoi hän tyynesti:
"Siinä läheisyydessä on muudan silta, jota pitkin päästään virran yli.
Kummalla puolen siltaa te silloin olitte?"
"Carlislen puolella — siis pohjoispuolella."
Yleinen syyttäjä esti nyt kaikki muut kysymykset. "Olkaa hyvä ja kertokaa tuomareille ja valamiehistölle, mitä muuta tiedätte, hyvä nainen."
"Olisimme varmasti paleltuneet siihen paikkaan, jossa istuimme, mutta katsoessani ympärilleni huomasin läheisellä niityllä ladon. Se oli avoin edestä, mutta siinä näytti kuitenkin olevan kolme seinää ja sen lattialla oli vähän heiniä. Menin senvuoksi sinne eräästä portista kantaen lapsiani."
"Mitä tapahtui ollessanne siellä? Kiiruhtakaa nyt, nainen, että vihdoinkin pääsisimme asiaan."
"Olimme siellä koko päivän ja kun ilta tuli, hautasin lapseni heiniin ja he itkivät itsensä uneen."
Naisen silmät kyyneltyivät ja muidenkin silmät olivat kosteat.