Nainen vastasi aikoneensa tehdä sen, mutta koska hänen mieleensä oli juolahtanut, että tuvan omistaja oli ehkä jollakin tavoin sekaantunut murhaan, ei hän tehnyt sitä senvuoksi, että mies ja hänen tyttärensä olivat olleet niin ystävällisiä hänelle ja lapsille.
"Mikä sitten nyt on pakottanut teidät näihin paljastuksiin?"
Todistaja ilmoitti tunkeutuneensa oikeussaliin viikkoa aikaisemmin siinä luulossa, että vanki voi ehkä olla hänen miehensä. Hän oli kuitenkin erehtynyt, mutta kun hän oli nähnyt miehen kasvot, oli hän muistanut nähneensä miehen jossakin ennenkin. Muudan mies ihmisjoukosta oli seurannut häntä ja tehnyt hänelle paljon kysymyksiä.
"Ketä hän tarkoittaa?" kysyi tuomari kääntyen sheriffin puoleen.
Puhuteltu viittasi erääseen läheisyydessä seisovaan henkilöön, joka samalla nousi seisoalleen hymyillen tyytyväisesti ja viekkaasti kuin tämä hänen terävänäköisyytensä yleinen tunnustaminen olisi tuntunut hänestä suurelta kunnioitukselta. Hän oli pieni mies, jonka kasvot olivat hyvin ryppyiset ja jonka toisessa tuuheiden kulmakarvojen varjostamassa silmässä oli hyvin pahansuova ilme. Olemme kohdanneet hänet ennenkin.
Tuomari katsoi vakavasti häneen hänen noustessaan seisoalleen. Sitten hän kirjoitti muistiin jotakin paperille, joka hänellä oli kädessään.
Mielenliikutus näytti väsyttäneen ja riuduttaneen todistajan kokonaan. Hänen lausuntonsa aikana ei Sim ollut kertaakaan kohottanut katsettaan lattiasta. Mutta tarkkaavaisuus, jolla Ralph oli kuunnellut hänen kertomustaan, voitiin lukea jokaisesta hänen kasvojensa piirteestä. Kun hänelle annettiin lupa esittää todistajalle kysymyksiä, kysyi hän vienolla ystävällisellä äänellä, tiesikö hän, mikä aika yöstä silloin oli mahtanut olla, kun hän oli nähnyt sen, minkä hän nyt oli kuvaillut.
Nainen sanoi luulleensa kellon olleen silloin yhdeksän ja kymmenen välillä — ehkä jo kymmenenkin.
"Muistatteko varmasti, millä puolen siltaa silloin olitte, pohjois- vai eteläpuolella?"
"Muistan varmasti olleeni sillan pohjoispuolella."