"Kuolenko minä? Mutta enhän minä saa kuolla, Ralph, en ainakaan vielä."
Oliko elämässä vielä olemassa jotakin, minkä vuoksi eroaminen siitä tuntui vaikealta hänen laisestaankin hylkiöraukasta?
"Seuraan sinua siinä tapauksessa takaisin ravintolaan", sanoi hän tyynemmin.
He kääntyivät ja pitäen Simiä välissään kulkivat Ralph ja Rotha takaisin samaa tietä, jota he äsken olivat tulleet. Matka ei ollut pitkä, mutta Sim horjui kuin juopunut, ja vaikka ravintolaan oli enää vain muutamia askelia, pysähtyi hän kokonaan.
"Ei, en sittenkään voi", sanoi hän, hengittäen lyhyeen ja nopeasti.
"Kas niin, Sim, tulkaa nyt vain. He antavat teille paikan uuninloukossa, lupaan sen. No, tulkaahan nyt", sanoi Ralph suostutellen.
"Olen kävellyt jo tunnin tänä-iltana tämän talon edustalla", sanoi Sim. "Kuljin edestakaisin odotellessani sinua, pelkäsin omaa varjoani, jonka ikkunoista tulviva valo aiheutti, ja piilouduin joka kerta, kun ovi aukeni tahi sulkeutui."
Ralphiakin värisytti. Hänen aavistuksensa olivat olleet tosia. Sitten hän sanoi:
"Niin, niin, mutta nyt teidän pitää tulla mukaani kuin rohkea mies ainakin. Ymmärrätte kai sen?"
Sim säpsähti kuullessaan leikkipuheen, millä Ralph oli koettanut rohkaista hänen mieltään, sillä se herätti hänessä ikäviä muistoja. Ralphkin tunsi sen.