"Mitä on veljen rakkaus?" sanoi Rotha.
Willy säpsähti kuullessaan hänen kummallisen äänensä.
"Mitä on maailmallinen veljenrakkaus verrattuna sellaiseen rakkauteen kuin minun?"
Ja mennen avoimin lasimaisin silmin Willyn luo hän tarttui hermostuneesti Willyn käsivarteen ja sanoi: "Minä rakastin häntä."
Willy katsoi ihmetellen häneen.
"Niin, rakastin häntä! Puhut rakkaudestasi, mutta se on vain kuin tippa siihen rakkauden mereen verrattuna, millä minä häntä lemmin, kuin pieni hiekkajyvänen sydämeni suureen rakkauden hiekka-aavikkoon verrattuna, joka ei milloinkaan enää tule kukkia kasvamaan."
"Rotha!" huudahti Willy hämmästyneenä.
"Sinun rakkautesi! Katso vain minuun kuoleman siipien suojasta nyt, kun en enää milloinkaan voi toivoa saavani häntä omakseni; nyt tunnustan sinulle suoraan rakastavani häntä."
"Rotha!" toisti Willy nousten seisoalleen.
"Ja minä tulen rakastamaan häntä vielä silloinkin, kun ruoho kasvaa hänen haudallaan tahi minun tahi meidän molempien."