"Odotahan nyt, kun muistelen, luulen kertoneeni hänelle, että hän aina houri jostakin, mikä tapahtui viisikymmentä kyynärää sillasta pohjoiseen päin ja jota todistaakseen hän oli valmis vannomaan, vannomaan Juma—"
"Mitä hän silloin sanoi?" kysyi Rotha kiihkeästi.
"Sanoiko? Hän ei sanonut mitään, katsoi vain minuun niin, että luulin hänen menneen sekaisin jälleen."
"Siinäkö kaikki?"
"Mikä kaikki, Rotha?"
"Kuulustelussa sanottiin, että Ralph — se oli kaikki valhetta, muista se — siellä sanottiin, että Wilson tapettiin viidenkymmenen kyynärän päässä sillasta pohjoiseen päin. Mutta hänen ruumiinsa löydettiin sillan eteläpuolelta yhtä pitkän matkan päässä siitä. Robbie tietää jotakin. Toivoin saavani sen selville, mutta ei mikään minulle enää onnistu, ei mikään!" Ja nousten äkkiä seisoalleen hän lisäsi: "Ehkä Robbie matkustikin Carlisleen. Minun on nyt pakko lähteä, Liisa."
Ja seuraavassa silmänräpäyksessä kiiruhti hän jo tietä ylöspäin.
* * * * *
Kulkiessaan suurta viertotietä kylän läpi kohtasi hän kveekarisaarnaajat, joita kuuntelemaan oli kokoutunut suuri joukko kyläläisiä. Karttaakseen heitä poikkesi hän eräälle harvoin kuljetulle tielle. Siellä muutaman portin takana piilossa muilta kuulijoilta, mutta voiden itse katsella heitä seisoi seppä Garth. Hän oli heittänyt nahkaesiliinansa toiselle olalleen. Oli juuri päivällistunnin aika. Hän ei ollut kuullut Rothan keveitä askelia Rothan lähestyessä häntä ja saapuessa vihdoin hänen viereensä. Seppä nojautui porttiin ja kuunteli tarkkaavaisesti. Hänen kasvonsa näyttivät sielukkaammilta ja lempeämmiltä kuin Rotha milloinkaan ennen oli huomannut.
Rotha pysähtyi ja näytti haluavan lähestyä seppää, mutta epäröi hetkisen. Kuuntelijat alkoivat veisata vaatimatonta kveekarivirttä, jossa puhuttiin anteeksiannosta ja rauhasta: