"Vaikka syntisi punaistakin punaisemmat oisi, hän luntakin
valkoisemmiks' pesee ne taas."
Garth näytti liikutetulta. Hänen kovat kasvonsa pehmenivät, hänen huulensa liikkuivat ja hänen silmänsä olivat kosteat kyynelistä.
Kun virsi loppui, toisti hän säkeet kuiskaten.
"Kunpa väin voisi luottaa siihen!" mumisi hän kätkien kasvonsa käsiinsä.
Rotha meni lähemmäksi taputtaen häntä hartioihin.
"Herra Garth", sanoi hän.
Seppä säpsähti ja koetti olla näyttämättä liikutustaan. Oli olemassa vain yksi keino, millä hänen luontoisensa ja tapaisensa mies voi tehdä sen onnistuakseen jossakin määrin — hän suuttui.
"Mitä haluatte?" tiuskaisi hän.
"Virsi oli hyvin kaunis", sanoi Rotha välittämättä hänen kysymyksestään.
"Ajatteletteko niin?" murahti seppä kääntäen pois päänsä.