Muudan nuori tyttö avasi oven. Hän oli erään naapurin tytär.
"Hän on poissa, Rotha; rouva Garth ei ole kotona", sanoi pieni tyttö.
"Poissako, Bessie?" sanoi Rotha astuen tupaan ja istuutuen. "Tiedätkö, mihin hän on mennyt?"
"En, mutta kuulin hänen sanovan äidille, että hän viipyy poissa kolme tahi neljä päivää."
"Vai hoidat sinä hänen talouttaan sillä aikaa", sanoi Rotha hajamielisesti katsellen kuitenkin samalla tarkkaavaisesti keittiön kaikkia esineitä. Hetkisen kuluttua käänsi hän jälleen katseensa pieneen taloudenhoitajattareen.
"Herranen aika, kuinka kaunis nauha sinun tukassasi onkaan, Bessie! Tiedätkö, se pukee sinua oikein hyvin. Siitä puuttuu vain pieni nauharuusu tuosta kohti, katsohan nyt."
Viaton lapsi punastui ja hymyili ja siirtyi salavihkaa paikalle, josta hän syrjäsilmällä saattoi nähdä oman kuvansa seinällä rippuvasta naarmuisesta kuvastimesta.
"Tiedätkö mitä, Bessie, sinun pitäisi mennä ulos ja polvistua joen rannalle juuri tähän kohdalle ja katsoa kuvaasi tyynessä vedessä. Kiiruhda nyt, tyttöseni, ja tule sitten kertomaan minulle, mitä siitä ajattelet."
Pienen tytön turhamaisuus kehoitti häntä menemään, mutta hänen ylpeytensä vaati häntä jäämään tupaan, ettei Rotha luulisi häntä niin turhamaiseksi. Ja ylpeys voitti. Bessie taivutti kaunista päätään ja hymyili. Rotha katsoi väsyneesti ympärilleen ja sanoi: "Minua janottaa hirveästi enkä voi juoda rouva Garthin kaivon vettä."
"Mutta eihän hänellä olekaan kaivoa, Rotha."