Rotha tarttui tuskissaan rouva Garthin hameeseen.
"Teilläkinhän on poika. Ajatelkaa, jos hän viattomana olisi joutunut samanlaiseen asemaan kuin hekin."
Rotha oli polvistunut tielle päästämättä irti rouva Garthin hameesta.
"Mitä tämä kaikki minuun kuuluu, tyttö? Päästä minut irti, letukka, kuuletko! Etkö tottele? Mitä minä tietäisin Wilsonista — en niin mitään."
"Nyt te valehtelette", huusi Rotha hypäten seisoalleen. "Mitä teillä oli tekemistä hänen huoneessaan Fornsidessä?"
"Mitäkö? Hain ehkä sieltä vain oivallista isääsi. Päästä minut irti, letukka, tahi minä näytän sinulle —"
Rotha päästi naisen hameen irti ja tarttui häntä hartioihin. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli tämä hento kalpea tyttö painanut voimakkaan naisen polvilleen. He olivat aivan sillan kaiteen vieressä, joka oli vain muutamien tuumien korkuinen.
"Niin totta kuin Jumala on taivaassa", huusi Rotha huohottaen ja leimuavin silmin, "heitän teidät tuonne virtaan, jos uskallatte toistaa vielä tämän valheen. Nainen, sanokaa minulle totuus! Peruuttakaa valheenne, jotka kauhistavat kadotettujen sieluja helvetissä."
"Päästä minut! Vai et sinä halua. No, silloin pakotan sinut siihen heti."
Taistelu oli lyhyt. Tyttö lensi syrjään tielle.