Rouva Garth nousi polvistuneesta asennostaan hymyillen katkerasti.
"Olen aivan varma siitä, ettet ole halukas piankaan uudistamaan koettasi", sanoi hän lähtien kävelemään. "Mene Doomsdaleen, tyttöseni, ja uudista kysymyksesi siellä. Olen juuri tulossa sieltä, sanon sen sinulle."
Myöhään samana iltana, kun aurinko hitaasti laski pajan taakse, kiiruhti Rotha Fornsiden tuvasta kotiinsa Shoulthwaiteen. Hänellä oli pinkallinen papereita nuttunsa alla ja hänen kasvonsa loistivat toivosta.
Johtolanka oli löydetty.
XLV.
TUOMITUT DOOMSDALESSÄ.
Kun Ralph Simin kanssa saapui Carlisleen ja antautui sheriffille, Wilfrey Lawsonille, vietiin hänet heti oikeuteen ja lyhyen kuulustelun jälkeen päätettiin, että hän saisi odottaa juttunsa tutkimista ensi käräjiin. Sitten hänet vietiin yleiseen vankilaan, joka oli sijoitettu Mustain Veljesten luostarin raunioihin. Hänelle määrätyssä kopissa oli jo entuudestaan muudan mies ja nainen. Huone oli hyvin pieni ja sinne päästiin pihalta lyhyitä portaita pitkin. Se oli hyvin vastenmielinen niille parille aistille, joihin se voi vaikuttaa — kylmä ja kostea. Viereinen koppikin, josta sinne tultiin, oli samanlainen, ja molempien koppien ovet olivat hyvin kapeat, niissä ei ollut ilmanvaihtamiseksi tirkistysreikääkään ja ne olivat kovasti raudoitetut ja varustetut parilla lukolla. Lattiana oli paljas maa eikä siellä ollut muuta kalustoa kuin vankien mukanaan tuomia esineitä. Pienestä ikkunasta katon rajassa tunkeutui huoneeseen valoa ja ilmaa, ja siitä poistuivat myös kaikki epäterveelliset kaasut.
Vangit olivat omissa eväissään. Seitsemästä shillingistä viikossa suostui muudan alivartija hankkimaan Ralphille ruokaa ja lainaamaan hänelle patjan. Hänen onnettomuustoverinsa tässä kurjassa paikassa olivat kurjia ihmisiä, joita epäiltiin erään raa'an ja luonnottoman murhan tekijöiksi. Nainen oli ollut miehen rakastajatar ja murhattu oli naisen mies. He olivat jo monta kertaa olleet kuulusteltavina ja vaikka ei kukaan epäillytkään heidän rikostaan, oli heidät tuotu takaisin vankilaan odottamaan ratkaisevampia ja selvempiä todistuksia. Kuinka voimakas heidän rikollinen intohimonsa ennen lienee ollutkaan, heidän sulkemisensa yhdessä tähän kurjaan koppiin oli muuttanut sen molemminpuoliseksi halveksimiseksi. Näiden ahtaiden seinien sisällä ei heistä kumpikaan näyttänyt sietävän toisen pienintäkään kosketusta. He katsoa tuijottivat toisiinsa heikossa valossa kuin aaveet ja öisin nukkuivat he olkikuvoillaan niin kaukana toisistaan kuin suinkin toinen toisella toinen toisella puolen huonetta. Nämä oljet, joita he köyhyydessään olivat jo käyttäneet viikkoja, jopa kuukausiakin, olivat ruvenneet mätänemään ja olivat nyt likaisia ja kosteita.
Sellaisessa paikassa ja seurassa oli Ralph viettänyt ne seitsemän päivää antautumisensa jälkeen, jotka kuluivat, ennenkuin häntä ruvettiin kuulustelemaan maanpetoksesta.
Pieni ikkuna oli kadulle päin ja kerran tahi pari päivässä tuli Simeon Stagg, joka oli saanut selville, missä Ralphia säilytetään, vaihtamaan muutamia sanoja hänen kanssaan lohduttaakseen siten ystäväänsä. Mutta miesraukan surullisten kasvojen päivittäinen näkeminen ei suonut Ralphille suurtakaan lohtua, ellei ehkä Ralphin omat tyynemmät kasvot ja iloisempi ääni tehneet jotakin lohduttajan oman mielen rauhoittamiseksi.