Vaikka nuo toiset onnettomat pahantekijät saivat kävellä tunnin joka päivä vankilan suurella, pihalla ei Ralphille suotu samaa oikeutta, sillä häntä säilytettiin niin kovassa vankeudessa, ettei hänelle suotu pesuvettäkään, paitsi sinä aamuna, jolloin hänet vietiin oikeuden kuulusteltavaksi.
Esiintyessään ensi kerran tuomariensa edessä oli tämä valtiovanki, joka oli vapaaehtoisesti antaunut monen onnistumattoman kiinniottamiskokeen jälkeen, kovissa käsi- ja jalkaraudoissa. Kun hänen juttunsa lykättiin, vietiin hänet takaisin samaan koppiin, jonka hän ennenkin oli jakanut muiden kanssa; mutta ehkä senvuoksi, ettei hän enää voinut sietää entisiä tovereitaan, tahi siksi, että kopin inhoittava ilma tuntui hänestä vieläkin vastenmielisemmältä kuin täyteen ahtautuneen oikeussalin verraten raikas ilma, hän päätti, ettei hän siedä tätä paikkaa enää. Hän pyysi lupaa saada kirjoittaa kaupungin maaherralle, mutta hänen pyyntöönsä ei suostuttu. Silloin huusi hän Simille kadulle ja hankki Simin avulla kuvollisen olkia ja kynttilän. Nämä puhtaat ja tuoksuvat oljet vaihtoi hän niihin, joita hänen onnettomuustoverinsa olivat käyttäneet vuoteenaan. Sitten kooten mädänneet oljet yhteen kasaan keskelle lattiaa hän pisti kynttilästä tulen niihin polttaen ne poroksi. Sen hän teki osaksi puhdistaakseen inhoittavan ilman, joka oli niin raskasta ja kosteata, että se muodosti seinille suuria vesipisaroita, osaksi herättääkseen hitaan vankilanjohtajan huomiota, jonka huoneet olivat kuulemma juuri Ralphin kopin yläpuolella. Yrityksen ensi tarkoitus epäonnistui, sillä homehtuneet oljet aiheuttivat yhtä paljon katkua kuin tuli sitä karkoitti, mutta viime osa onnistui täydellisesti. Savu tunkeutui nimittäin sellaisiin paikkoihinkin, joihin eivät kopin tavalliset höyryt päässeet.
Ralph muutettiin heti viereiseen huoneeseen. Mutta asunnon parantamisesta häntä rangaistiin epäsuorasti. Sim-raukka oli vääntänyt muutaman ikkunanraudan sijoiltaan työntäessään olkia Ralphille, ja senvuoksi Sim vangittiin ja häntä syytettiin vankilaan tunkeutumisesta. Neljä päivää myöhemmin hylättiin tämä mitätön veruke, kuten tiedämme, vakavamman syytöksen tieltä. Ralphin uusi asunto oli valoisampi ja lämpimämpi kuin vanhempi eikä siinä ollut muita vankeja. Siellä hän vietti toisen viikon vankeudestaan. Tämän kopin kiviseinät herättivät surullista mielenkiintoa. Niiden saavutettavissa oleva tuuman levyinenkään ala oli piirretty täyteen ihmisten, lintujen ja muiden eläinten kuvia, joita entiset vangit olivat luultavasti kaivertaneet niihin aikansa kuluksi.
Tässä asunnossa oli elämä ainakin siedettävää, mutta sen paikan mukavuuksista ei Ralphin suotu nauttia pitkää aikaa.
Sittenkuin murhaajien kuulustelu oli päättynyt kuolemantuomioon, vietiin Ralph ja Sim oikeudesta takaisin ei siihen samaan yleiseen vankilaan, josta he olivat tulleet, vaan linnaan, jossa heidät sijoitettiin vankitornin alle epäterveelliseen tyrmään. Sitä nimitettiin yleisesti Doomsdaleksi, ja se oli todellakin oikea "jokaisen rikoksen ja taudin pesäpaikka". Moni laiha ja keltaisenkalpea vanki oli, niin ainakin sanottiin, tuonut mukanaan sen löyhkäävältä lattialta oikeussaliin sellaisen katkun, että hän siten oli voinut kostaa syyttäjilleen. Muutamat vannoivat, ettei kukaan, joka kerran on joutunut sinne, pääse sieltä enää hengissä takaisin. Sinne päästäkseen täytyi jokaisen laskeutua ensin pitkiä kiertoportaita erääseen luolaan, joka oli hakattu kallioon linnan alle. Se oli kostea vedestä, jota tihkui lukemattomista halkeamista ja lattiasta, mihin se kokoutui niin suuriksi lammikoiksi, että jalka upposi niihin nilkkaa myöten.
Ralph oli tuskin sellainen mies, että hän olisi vastustelematta suostunut asumaan tällaisessa kauheassa luolassa. Hän pyysi vielä kerran päästä maaherran puheille, mutta häneltä kiellettiin se oikeus.
Koska heidät oli tuomittu kuolemaan, sallittiin Ralphin ja Simin olla joka päivä kuuntelemassa jumalanpalvelusta linnan kirkossa. Ensimmäisenä vankeutensa päivänä käytti Ralph hyväkseen tätä oikeutta. Mennessään kirkkoon linnanpihan poikki koetti hän lähestyä maaherran asuntoa, mutta vahti esti sen. Koko jumalanpalveluksen ajan odotti hän sopivaa tilaisuutta, mutta sellaista ei ilmestynyt. Jumalanpalveluksen loputtua, kun hän kävellen toverinsa rinnalla oli matkalla takaisin Doomsdaleen vahtien saattamana, näki hän virkapukuisen kappalaisen kulkevan pihan yli asuntoonsa. Silloin hän hetken mielijohteesta työnsi syrjään vartijat, laski kätensä papin olkapäälle pyytäen pappia pysähtymään ja kuuntelemaan häntä.
"Olemme kuolemaantuomittuja", sanoi hän, "ja jos laki pitää paikkansa, on meidän kuoltava kuuden päivän kuluttua, mutta me kuolemme paljon ennen sitä, jos meidän pitää asua tuossa maanpäällisessä helvetissä."
Pappi katsoa tuijotti Ralphiin yhtä hämmästyneenä kuin peloissaankin.
"Viekää hänet pois", huusi hän hermostuneesti vahdille, joka jälleen oli saanut vangin valtoihinsa.