"Olettehan evankeliumin julistaja", sanoi Ralph.
"Teidän palvelukseksenne", vastasi pappi teeskennellyn nöyrästi.
"Minun palveluksekseni, todellakin", sanoi Ralph; "minun palveluksekseni Jumalan edessä, mutta varokaa itseänne tekopyhyydeltä. Olette kristitty pappi ja luette raamatustanne miehestä, joka heitettiin leijonain luolaan, ja niistä kolmesta miehestä, jotka heitettiin tuliseen pätsiin. Mutta onko mikään leijonain luola ollut milloinkaan niin vaarallinen kuin tuo, jonka myrkyllisessä ilmassa ei mikään tuli voi palaa?"
"Hän on hullu", huusi pappi juosten sivulle, "katsokaa vain hänen silmiään."
Vahti teki hyödyttömiä kokeita viedäkseen Ralphin pois, mutta hän huusi jälleen niin kovasti, että linnanpiha kajahteli:
"Olette kristitty pappi ja teidän Herranne lähetti opetuslapsensa maailmaan rahoitta ja laukutta, mutta te elätte täällä ylellisyydessä meidän muiden nääntyessä kurjuuteen. Muistakaa se, ihminen, muistakaa se! Tilinteon päivä on tullut niin totta kuin sama Jumala on meidän kaikkien yläpuolellamme!"
"Mies on hullu ja murhanhimoinen", huusi pelästynyt pappi. "Viekää hänet pois!"
Ja odottamatta käskynsä täyttämistä hävisi ihka uuden tahrattoman virkapuvun kantaja muutamaan linnan sivurakennukseen.
Tämä tavaton välikohtaus olisi voinut pahentaa vankien kohtelua yhä enemmän, mutta sillä olikin aivan vastakkainen vaikutus, sillä vielä samana tuntina muutettiin Ralph ja Sim Doomsdalestä erääseen tornin huippukerroksen huoneeseen.
Heidän uusi asuntonsa oli kaikissa suhteissa entistä mukavampi. Siinä ei ollut uunia ja sillä oli se epäilyttävä etu, että melkein kaikki savu alemmista kerroksista tunkeutui sinne. Nämä paksut pilvet haihtuivat osaksi muutamasta reiästä seinässä, josta kivi oli irroitettu. Sama aukko palveli vielä toista vähemmän toivottavaa tarkoitusta päästämällä huoneeseen esteettömästi tuulta ja sadetta.