Seppä heräsi tyynenä kuin lapsi. Kun hän katsoi Rothaan, pehmenivät hänen riutuneet kasvonsa jonkinlaisesta hymyn tapaisesta. Sitten ne synkistyivät jälleen ja kerran vielä käänsi hän kasvonsa seinään päin.
Ja nyt alkoivat tunnit Rothan mielestä kulua hirmuista vauhtia. Jokainen hetki niistä oli niin kallisarvoinen hänelle kuin hänen oma sydänverensä. Kuinka mitättömän vähän tunteja olikaan enää huomiseen! Asiaa, mitä varten hän oikeastaan oli tullut tänne, ei oltu vieläkään toimitettu. Synkkä toivottomuuden tunne lamautti hänen mielensä.
Rotha hoiti sairasta huolellisesti ja hellästi, ja kun sairas joskus vaipui levottomaan uneen, istui Rotha liikkumattomana ristissä käsin katsoen ikkunasta tielle. Kaikki oli hiljaista, synkkää, kylmää ja väsyttävää. Tuuli oli tyyntynyt melkein kokonaan eikä jokikaan kohissut enää niin kovasti. Laakson toisella laidalla kaivoi joku nainen perunoita pellosta. Muita inhimillisiä olentoja ei ollut näkyvissä.
Siten kuluivat tunnit. Kerran heräsi Garth näyttäen levottomalta ja katsellen tarkkaavaisesti ympärilleen. Hänen äitinsä istui tavallisella paikallaan nähtävästi nukuksissa. Seppä tarttui Rothan hameeseen ja viittasi häntä tulemaan lähemmäksi. Rotha totteli heikon toivon syttyessä hänen rinnassaan. Mutta juuri silloin rouva Garth liikahti tuolissaan kääntäen kasvonsa heihin päin. Seppä veti takaisin kätensä ja painoi puoleksi kohotetun päänsä alas.
Rouva Garth nousi puolenpäivän tienoissa ja poistui huoneesta. Hänen poikansa näytti nukkuvan, mutta hän pitikin tarkasti silmällä jokaista liikettä. Hän tarttui jälleen Rothan hameeseen ja yritti puhua, mutta rouva Garth palasikin hetkisen kuluttua eikä mitään ehditty sanoa.
Rothan rohkeus lannistui. Tuntui aivan siltä kuin hän tuntikausia olisi ryöminyt jotakin toivonsädettä kohti, joka pakeni yhä kauemmaksi.
Alkoi vähitellen hämärtää eikä vieläkään oltu saatu aikaan mitään. Sitten kello löi neljä ja Rotha kietoi kerran vielä huivin ympärilleen kävellen sillalle.
Willy oli siellä satuloitu hevonen rinnallaan.
"Näytät väsyneeltä ja masentuneelta, Rotha", sanoi hän.
"Voitko siirtää matkaasi vielä neljä tuntia?" kysyi Rotha.