Rotha tunsi hetken vihdoinkin koittaneen. Hänen täytyi puhua nyt tahi ei milloinkaan. Ainoa toivo kahdelle viattomalle miehelle, joiden oli kuoltava uuden päivän koittaessa, sisältyi tähän hetkeen.
"Herra Garth", aloitti hän epäröiden, "jos jokin synti painaa raskaasti omaatuntoanne, on parasta, että tunnustatte sen Jumalalle ja heittäydytte taivaallisen isänne armoille."
Ja kooten voimiaan hän jatkoi: "Ja jos se on jokin synkkä salaisuus, joka koskee muitakin kuin teitä — jos muut saavat kärsiä tahi jo kärsivät senvuoksi — jos asian laita on niin, pyydän teitä niin totta kuin luotatte jumalalliseen armoon tunnustamaan sen nyt, ennenkuin se on liian myöhäistä — vapauttakaa raskautettu sydämenne siitä — älkää antako sen hautautua sinne, että se tulisi julki vasta viimeisellä tuomiolla, jolloin jokainen inhimillinen teko, olipa se sitten kuinka salainen tahansa, paljastetaan Herralle, että palkka siitä maksettaisiin iankaikkisesta iankaikkiseen."
Rotha oli noussut seisoalleen. Nojautuen vuoteen yli painoi hän toisella kädellään kuvaamattoman tuskallisesti rintaansa ja tarttui toisella suonenvedontapaisesti sepän käteen.
"Ah, rukoilen teitä", jatkoi hän, "tunnustamaan sen, mikä painaa sydäntänne, itsenne ja muiden vuoksi. Älkää tuhlatko kalliita hetkiä. Tunnustakaa totuus vihdoinkin, lopultakin! Antakaa sitten Jumalan tehdä itsellenne mitä hän haluaa. Älkää viekö tätä syntiä kanssanne viimeiselle tuomiolle. Siunattu, tuhat kertaa siunattu, on katuvan sydämen tunnustus. Jumala kuulee sen kyllä."
Garth katsoi tytön innoittuneihin kasvoihin.
"En voi nähdä tietäni selvästi", sanoi hän. "Olen kuin ihminen, joka hapuilee eteenpäin Legberthwaiten tunnelin keskikohdalla. Valo takanani himmenee yhä enemmän enkä vieläkään näe valon pilkahdustakaan edestäni. En ole vielä ehtinyt synkimpään pimeyteen, en ollenkaan."
"Vieras koputtaa sydämenne oveen, herra Garth. Ettekö halua avata sitä hänelle?" Sitten muuttaen ääntään Rotha lisäsi: "Huomenna päivän koittaessa kuolee kaksi miestä Carlislessa — isäni ja Ralph Ray — ja he ovat viattomat."
"Niin, se on totta", sanoi seppä vihdoinkin muserrettuna.
Jo koettaen vielä kerran kohottautua kyynärpäänsä varaan huusi hän: