Samassa sai hänen mielensä rauhan.
Kello löi kahdeksan.
Rotha kiiruhti tuvasta tielle ja sitten sillalle. Kuu oli juuri noussut synkän pilviröykkiön takaa. Oli pistävän kylmä.
Willy odotti hevosineen sovitulla paikalla.
"Kuinka järkytetty oletkaan, Rotha; sinähän vapiset kuin haavanlehti", sanoi hän. "Ja mihin olet jättänyt huivisi?"
"Katsohan tätä paperia", sanoi Rotha. "Näet tuskin lukea sitä täällä, mutta se on tunnustus. Se sisältää, että Joe Garth-raukka tekikin sen murhan, josta isä ja Ralph on tuomittu kuolemaan päivän koitteessa."
"Vihdoinkin! Jumalalle kiitos!" huudahti Willy.
"Ota se — pistä se poveesi — talleta se hyvin, jos kuolematon sielusi on sinulle rakas — ratsasta Carlisleen niin nopeasti kuin hevosesi voi sinut kuljettaa ja näytä se heti sheriffille."
"Onko se allekirjoitettu?"
"On."