"En kumpainenkaan, kaunis neitiseni, jolleivät he teitä osaa miellyttää."
olivat katsojat melkein kuolla nauruun. Näyttelijät eivät nähtävästi välittäneet lainkaan aikaansaamastaan vaikutuksesta, vaan antautuivat tehtäväänsä tunnollisesti ja innostuneesti, kuten todelliset näyttelijät ainakin.
Pieni opettaja hymyili lempeästi, suloisesti ja lumoavasti. Robbie läähätti ja huohotti, huokaili ja vaikeroi.
"Onko milloinkaan nähty miehen käyttäytyvän noin?" sanoi Liisa pyyhkien naurunpuuskien houkuttelemia kyyneliä poskiltaan.
"Odota vähän", sanoi Robbie poiketen liian paljon osastaan.
Robbie oli nähnyt Carlislessa, että tämän surunäytelmän toimintaan kuului kukkakimpun heittäminen Julielle parvekkeelle. Robbie oli jo hankkinut sellaisen itselleen ja odottaessaan hetkeä, jolloin hänen pitäisi käyttää sitä, oli hän asettanut sen taakseen lattialle.
Mutta innostuksissaan ei hän ollut huomannutkaan, että Liisa oli hiipinyt lähemmäksi ja siepannut sen pois.
"Missä kukat ovat?" huusi Romeo kaikkea muuta kuin lempeästi.
Kun kukkavihko ojennettiin polvistuneelle rakastajalle, huomattiin sen olevan kolme kertaa niin suuren kuin Julien pää.
Näytteleminen loppui nyt äkkiä. Rukit siirrettiin syrjään, viulu haettiin esille ja ruvettiin tanssimaan.