Tämän jälkeen näytti tyttö melkein kiitävän jäätynyttä tietä pitkin vasta saavutetun onnensa riemun vallassa. Raskaiden kuukausien kasvavan jännityksen kuorma näytti äkkiä pudonneen hänen hartioiltaan ikuisiksi ajoiksi. Puoleksi nauraen ja puoleksi itkien riensi hän eteenpäin koiran laukkaillessa iloisesti hänen ympärillään. Hänen iloiset sanansa kajahtelivat kylmässä ilmassa. Silloin tällöin ilmestyi hänen eteensä puronen, joka matkallaan ylempää vuorilta alempaan järveen katkaisi tien, mutta hän hyppäsi kevyesti sen yli, ennenkuin Ralph ehti ojentaa kätensä auttaakseen häntä.
Heidän oli kävellessään pakko seurata ratsutietä, joka mutkitteli lammikon rantaa pitkin, ja tämän tästä hän riensi veden rajaan taittelemaan siellä kasvavia sanajalkoja tahi koettelemaan heikkoa jäätä jalallaan. Hän nauroi ja vaikeni jälleen ja purskahti taasen iloiseen nauruun. Lörpöteltyään hetkisen itsekseen tietämättään hän naurahti taasen. Koko maailma oli tänä iltana onnellisen tytön mielestä aivan erilainen kuin ennen.
Ja luonto oli todellakin tarkoittanut hänet hilpeäksi tytöksi luodessaan hänet. Hänen tumma tukkansa oli sotkeutunut, kuin orjantappurapensaat olisivat sitä repineet ja se olisi ollut vielä täynnä piikkejä. Hänen tummat kulmakarvansa ja pitkät ripsensä varjostivat mitä tummimpia tummanruskeita silmiä. Suu oli ilmeikäs ja herkkä, ja pieninkin tunteitten vaihdos kuvastui hänen kasvoillaan. Hänen pukunsa oli väljä, melkeinpä kulunut, mutta ei kukaan kiinnittänyt huomiotaan siihen eikä ajatellut, oliko se vaatimaton vai hieno. Ääni oli tavallisesti hilpeä, vaikkakin pehmeä, ei puissa vinkuvan vihurin kaltainen, vaan pitkässä ruohossa humisevaa tuulta muistuttava, ja vuoristolaistyttö oli ehkä saanut sen ponnistuksista puhua kovemmin kuin nämä luonnon äänet. Se värähteli joskus heikosti, ja kun hänet sattumalta yllätettiin, saattoi hän katsoa kieroonkin. Tällaisina vakavina hetkinä oli hänen olennossaan jotakin, joka vangitsi katsojan mielikuvituksen. Hänellä oli varmasti käytettävänään suuret voimanlähteet, jotka oli suotu hänelle turvaksi itselleen ja lohdutukseksi muille jonkun tulevan hirveän hetken koittaessa. Mutta tänä iltana, kun hän kävellä sipsutteli kuutamossa, ei aavistuskaan tuosta hetkestä kyennyt hetkeksikään synkistyttämään hänen mieltään.
Entä millainen oli Ralph, joka käveli niin juhlallisesti hänen rinnallaan? Hän oli muuttunut viime aikoina. Hän puhui hyvin vähän eikä milloinkaan niistä tapahtumista, joita hän oli nähnyt pitkällä sotaretkellään. Hänestä oli äkkiä tullut hyvin toimelias ja ajatteleva mies. Hänen mielestään näytti jonkin yliluonnollisen olennon varjo pimittävän kaiken, ja tänä iltana oli tuo varjo paljon synkempi kuin ennen.
Suunnattomassa ilossaan Rotha ei ollut kiinnittänyt huomiotaan Ralphin ääneen, kun Ralph yhdellä sanalla oli antanut hänelle sen uuden elämän, mikä pani hänen valtimonsa sykkimään. Mutta hänen äänensä oli ollut surullinen ja tuo sana oli näyttänyt imevän hänen suonistaan osan siitä ilosta, joka nyt pani Rothan sydämen tykyttämään. Eikö se merkinnyt hänelle mitään, että tuo hylkiö miesten joukossa, jota vain hän ja tämä nuori urhoollinen tyttö olivat uskaltaneet puolustaa, oli nyt onnistunut saamaan hänet vakuutetuksi viattomuudestaan? Ja eikö sekään ollut hänestä minkään arvoista, että kirkkaan aamun sarastus oli lopettanut hänen rinnallaan kävelevän hilpeän tytön pitkän yön ja valaissut hänen nuoren elämänsä onnellisemman tulevaisuuden lupauksella?
"Katsohan, Ralph, noita kuihtuneita saroja, miten kuuraisia ne ovat!" sanoi Rotha iloissaan astuen hänen viereensä vasta taitettu korsi kädessään. Ralph vastasi hänelle hajamielisesti ja hän jatkoi lörpöttelyään itsekseen. "Aion panna sinut talteen, kaunis sara. Kuinka sinä kimalteletkaan kuutamossa!" Sitten hän alkoi laulaa erästä vanhaa rajaseutujen kansanlaulua.
"Dacre on lähtenyt sotaan, Willy,
Dacre on lähtenyt sotaan.
Dacre on poistunut meidän luota
kahlaamon poikki sotaan."
"Isäraukka", sanoi hän vakavammin, "isäraukka! Mutta nyt hän palaa kotiin jälleen, omaan pieneen kotiimme."
Ja sitten hän aloitti jälleen ymmärtämättä laulunsa vakavaa sisältöä:
"Naworthin linna on autio, Willy,
Naworthin linna on autio.
Tornissa siellä vain vartija astuu
vartija siellä vain vaeltelee."