Sotaretki ei ollut muuttanut nuorta puritaania eli "Pyöreäpäätä" ulkonaisesti juuri ollenkaan. Hän oli päässyt leikistä ehein nahoin. Hän oli kyllä hieman vakavampi, hänen tervehdyksensä ei ollut enää niin lämmin ja sydämellinen kuin ennen, ääni oli menettänyt jotakin iloisesta soinnustaan eikä hänen naurunsakaan ollut enää niin mukaansa tempaavaa, vaan hillitympää. Ehkä tämä kaikki johtui vain siitä, että elämän vakavuus alkoi painostaa häntä. Muuten hän oli aivan samanlainen kuin ennenkin.
Tullessaan Wythburniin toi Ralph mukanaan erään itseään paljon vanhemman toverin, joka heti jäi asumaan hänen isänsä taloon ja otti kuin palvelija osaa perheen miesjäsenten tavallisiin töihin.
Tämän miehen ulkomuoto oli kauttaaltaan epäilyttävä ja pahaenteinen eikä hänen käytöksensäkään poistanut ollenkaan näitä vaikutelmia. Häntä sanottiin James Wilsoniksi ja hän oli epäilemättä skotlantilainen, vaikka hänellä ei ollutkaan tämän rodun ruumiillisia eikä henkisiä ominaisuuksia. Hänen paksujen epätasaisten kulmakarvojensa alla olevat silmänsä olivat pienet, vilkuilevat ja valppaat. Ruumiinrakennukseltaan oli hän pieni ja hento ja nilkutti toista jalkaansa. Hänen äänensä oli heikko, puoleksi naurava, puoleksi uikuttava, eikä hän juuri milloinkaan katsonut sitä henkilöä silmiin, jonka kanssa hän keskusteli.
Hänessä oli jotakin salaperäistä, mitä eivät Mossin asukkaat koettaneetkaan saada selville, eikä Ralphkaan ruvennut selittämään Wythburnin uutistenonkijoille mitään Wilsonin henkilöllisyydestä eikä hänen muistakaan olosuhteistaan; ja kuta enemmän aikaa kului, sitä paremmin ruvettiin huomaamaan, että hän tuli hieman levottomaksi, kun miehestä jotakin kysyttiin.
Alussa onnistui Wilson pääsemään melko paljon laakson asukkaiden suosioon; hän koetti puhua mielistelevän lempeästi ja sirotteli ympärilleen sellaisia imartelevia liukkaita huomautuksia, joita vastaan eivät nämä vaatimattomat ihmiset kyenneet puolustautumaan. Hän näytti olevan ylenmäärin kiitollinen jostakin salaisesta palveluksesta, jonka Ralph oli tehnyt hänelle, ja silmät maahan luotuina oli hänen tapanaan sanoa: "Jumala tietää, että rakastan tuota kunnon poikaa kuin omaa veljeäni."
Ralph ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota näihin ihailijansa veljellisiin huomautuksiin, vaihtoi vain hänen kanssaan sellaisia sanoja kuin heidän yhteiset työnsä vaativat. Vanha Angus piti kuitenkin tarkemmin silmällä tätä uutta ja odottamatonta perheensä jäsentä.
"Hän on kelvoton maankiertäjä, jolla on vain paita yllään vaeltaessaan paikasta paikkaan", oli hänen tapanaan sanoa vaimolleen.
Wilsonin ruumiilliset puutteet olivat kuin jonkinlaisia vikoja vanhan laaksolaisen mielestä ja hän murahtikin usein, että Wilsonin vanha kuivunut iho oli niin ryppyinen kuin hän olisi oma isoisänsä. Eikä hän voinut kärsiä Wilsonin matelevaa mielisteleväisyyttäkään.
"Tuo matelevainen raukka on niin liukas kuin puron pohjalla kiemurteleva ankerias", sanoi hän, "ja luullakseni voisi hän ryömiä vaikeudetta mutkaisimpaankin kaniinin reikään."
Ehkä Anguskin tunsi hieman samanlaista vastenmielisyyttä skotlantilaisia kohtaan kuin muutkin hänen aikoinaan elävät englantilaiset.