"Hän on parempaa lajia, hän", sanoi Matthew nyökäyttäen päätään ovea kohti, josta Willy oli poistunut. "Häneen se on koskenut kovasti, on totisesti. Ralphkin oli kyllä alakuloinen, mutta ei noin kovasti kuitenkaan. Hyväinen aika, teillä on monenlaisia poikia, vaikka teillä on niitä vain kaksi. Niin, niin", lisäsi hän kuin mukautuen Willyn hellyyteen ja Ralphin jäykkyyteen, "ellei olisi vuoria, ei olisi laaksojakaan."
Matthew oli kääntänyt kuppinsa suulleen ilmaistakseen siten, että hän oli lopettanut ateriansa. Rouvakin nousi ja istuutui entiselle paikalleen tulen ääreen. Päivällä oli hän ollut iloisempi, mutta illalla oli hän käynyt jälleen vaiteliaaksi ja alkanut huojuttaa ruumistaan istuutuessaan tuolissaan.
"Alkaa olla jo pimeä, tyttöseni", sanoi Matthew Rothalle täyttäessään piippuaan. "Etkö aio sytyttää kynttilöitä?"
Kynttilät tuotiin ja vanhus sytytti piippunsa muutamasta istuutuen rouva Rayn viereen takan ääreen.
"Muistatte kai ajan, jolloin Angus tuli ensi kerran näille seuduille?" sanoi hän. "Minä ainakin muistan sen vielä mainiosti. Luulen melkein näkeväni hänet Deer Garth Bottomin herraskartanon pihassa. Millainen mies hän siihen aikaan olikaan! Ralph on vain pieni poikanen siihen verrattuna, millainen hänen isänsä siihen aikaan oli. Naapurit sanovat, että isä ja poika ovat niin toistensa näköiset kuin kaksi marjaa, mutta sellainen on vain joutavaa puhetta. Siihen aikaan ei ollut olemassa ketään, joka olisi kyennyt voittamaan Anguksen, eikä niitä ole ollut myöhemminkään. Ja Castenandissa asui muudan tyttö, joka oli rakastunut Angukseen, vaikka hän ei ilmaissut sitä kellekään. Hän oli niiden seutujen kaunein tyttö, oli totisesti. Sanotaan, ettei kauneus ole minkään arvoinen hyvyydettä, mutta hän oli läpeensä hyvä. Hänestä pidettiinkin yleisesti. Ette suinkaan pahastu, vaikka minäkin ilmaisen kuuluneeni hänen ihailijoittensa joukkoon: Mutta hän ei ollut tietääkseenkään minusta, vaan oli uskollinen Angukselle, jolloin palasin kotiin ja särjin haan uusista tuoleistani. Ja merkillisintä tässä kaikessa on, etten sen jälkeen jäänyt naimattomaksi."
Tämä muistelma varhaisimmasta ja melkein ainoasta rakkausseikkailustaan näytti liikuttavan jotakin vanhuksen sydämen herkkää kieltä, koska hän veteli haikuja piipustaan kiivaammin kuin ennen.
Rouva Ray tuijotti vain tuleen kuunnellen tuskin ollenkaan vanhuksen lörpöttelyä, joka niin ollen sai jatkua esteettömästi. Silloin tällöin käänsi hän levottomasti päätään kysyen Rothalta, oliko Ralph palannut, ja kuultuaan vastauksen, ettei häntä vielä ollut näkynyt, istuutui hän jälleen entiseen asentoonsa katsoen tiileen hajamielinen ilme silmissään. Kun jostakin kauempaa kuului tuulen huminaa kovempaa haukuntaa, heräsi hän jälleen todellisuuteen ja pyysi Rothaa valmistamaan illallista. Mutta Ralphia ei kuulunut vieläkään palaavaksi. Missä hän mahtoikaan viipyä?
Oli jo melko myöhäinen, kun Matthew nousi lähteäkseen. Hän oli tehnyt parhaansa lohduttaakseen vanhaa naapuriaan hänen surussaan, käyttäen kaikki sananlaskunsa ja lauseensa, jotka olivat jotenkin sopineet tilanteeseen ja joiden joukossa oli ollut pari melko sopimatonta ja raakaa. Mutta rouva Ray ei ollut kiinnittänyt niihin sen enemmän huomiotaan kuin muihinkaan. Hän oli vain kunnioittanut vanhuksen hyvää tahtoa katsomatta liian tarkasti "lahjaksi saamansa hevosen suuhun."
"Hyvää yötä, Matthew Branthwaite", sanoi hän vastaukseksi vanhuksen jäähyväisiin. "Hyvää yötä ja Jumala teitä siunatkoon!"
Matthew oli avannut oven ja katsoi pihalle ennen lopullista lähtemistään.