"Näitkö ketään muita liikkeellä sinä iltana?"
"En."
"Etkö kuullut askeliakaan?"
"En viimein muita kuin omani."
Siinä ei ollut mitään johtolankaa. Ralph pisti tietämättään kätensä povitaskuunsa ja kosketti paperiin, jonka hän oli työntänyt sinne. Ei, tässä ei ollut mitään toivoa. Varjo, joka oli himmentänyt hänen taivaansa, oli pimittänyt sen ikuisiksi ajoiksi.
"Ehkä mies tointui niin paljon, että hän kykeni kävelemään sata metriä ennen lopullista kaatumistaan. Ehkä hän koetti päästä kotiinsa."
"Mutta, Ralph, silloinhan hän olisi kulkenut aivan väärälle suunnalle."
"Olet oikeassa. Tämä on hyvin, hyvin kummallista, jos vain puhut totta. Lepäsikö hän viidenkymmenen kyynärän päässä sillasta sen pohjoispuolella?"
"Lepäsi."
Laaksolaiset jatkoivat matkaansa. He pääsivät jo kylään vievälle tielle, kun pieni opettaja törmäsi heihin melkein ennenkuin he ehtivät huomatakaan häntä.