Ohimennen toimitetussa valmistavassa tarkastuksessa niiden, ruokien paljoudesta, jotka oli valmistettava välituntien kuluessa, huomattiin vehnäjauhojen loppuneen, jolloin päätettiin, että jonkun oli heti lähdettävä noutamaan niitä Legberthin myllystä, jos ylelliseen illallispöytään aiottiin saada vielä kuuma korinttikakku.
Liisa puki senvuoksi nutun ylleen, sitoi hattunsa nauhat lujaan pyöreiden poskiensa ympärille ja kiiruhti pois laaksoon melkein heti ruumissaaton lähdettyä talosta. Pieni olento kävellä sipsutteli kevyesti tuntien syvästi oman tärkeytensä kysymyksessä olevien valmistusten toimeenpanemisessa, mutta ajattelematta ollenkaan syvemmin niiden tapahtumien vakavuutta, joista ne olivat aiheutuneet. Hän oli tuskin ehtinyt vanhan kivisillan yli, jolta päästiin Legberthwaiteen vievälle tielle, kun hän näki sepän tulevan nopeasti vastakkaiselta suunnalta.
Asian laita oli nyt sellainen, ettei Liisa ollut ollenkaan tunteeton tämän Vulcanin pojan ihailulle, vaan oli sopivansa tilaisuudessa hyvinkin mukautuvainen siihen. Tavallisesti kuitenkin loukkautui hän tahi oli loukkautuvinaan siitä kiihkeydestä, johon seppä turvautui kosiessaan häntä, ja kun hän nyt näki sepän tulevan vastaan, tunsi hän aluksi vähän hermostuvansa.
"Tuolla tuo suuri väsyttävä mies jälleen tulee", ajatteli hän. "Hän ei päästä milloinkaan tyttöjä ohitseen puhuttelematta heitä. Mieleni melkein tekee hypätä aidan yli ja kulkea myllyyn ketojen poikki."
Liisa ei kuitenkaan pannut toimeen tätä aikomaansa tuskin naisellista voimannäytettä, ja tämä hänen muuttunut tuumansa antoi aiheen kummallisemmalle sielulliselle arvoitukselle kuin tämä pieni olento itse saattoi ollenkaan arvatakaan.
Kävikin niin, että juuri kun Liisa oli päättänyt olla mistään syystä rikkomatta varmaa aiettaan, ettei hän salli nuoren sepän puhutella itseään, hän huomasi hämmästyksekseen, ettei tällä nuorella miehellä näyttänyt olevan siihen ollenkaan haluakaan. Seppä kiiruhti hänen ohitseen hajamielisen näköisenä ja niin välinpitämättömänä kuin hänen tarkoituksensa olisi ollut näyttää, ettei hän edes huomaakaan Liisan läsnäoloa.
Oli kyllä totta, ettei Liisa halunnut puhutella Josephia eikä sekään ollut valhetta, että hän aikoi olla tuntematta häntä, mutta ettei Joseph halunnut puhutella häntä eikä ollut tuntevinaan häntä, oli enemmän kuin hänen itsepäinen vähäinen kiemailunsa jaksoi kärsiä, semminkin kun sitä tällä haavaa enensi hänen parhaan pukunsa loistavuus. Lyhyesti sanoen, Liisa ei jaksanut vastustaa haluaan, vaan päätti ottaa selvän siitä tärkeästä asiasta, mikä nähtävästi oli karkoittanut hänet kokonaan pois sepän ajatuksista.
"Herra Garth", sanoi hän pysähtyen, kun seppä pääsi hänen kohdalleen.
"Liisa, tekö siinä todellakin olette?" vastasi seppä. "Minun on nyt äärettömän kiire, tyttöseni. Hyvästi."
"Herra Garth", toisti Liisa, "kai te sentään minulle kerrotte, miksi teidän on niin kiire. Onko jonkun hevonen pudottanut kenkänsä vai kuljetteko kokoamassa saatavianne vai mitä tämä on, koska ette enää tunne vastaanne tulevia ihmisiä?"