Puoli kuusi joka aamu johtaja-isä alkoi herättää veljiä. Kesti neljännestunnin ennenkuin hän oli käynyt kaikkien ovilla, sillä vanhuus alkoi jo painaa häntä. Sillä ajalla John Storm oli aikonut avata portin Paavalille ja viedä avaimen takaisin isän huoneeseen. Aika oli lyhyt, ja voidakseen käyttää sitä tarkkaan oli hän päättänyt valvoa koko yön.
Tuota päätöstä ei olisi tarvinnut tehdä, sillä hän ei kumminkaan olisi voinut ummistaa silmiään tuommoinen pelko sydämessä, ja joka hetki hän kuuli pienimmänkin äänen kaduilta. Kello yhden aikaan lauluäänet olivat sortuneet ja käyneet käheiksi, ja nuotti rikkoutui. Kello kahden aikaan ne olivat eläimellisiä ja juopuneita. Vähän väliä kuului myöskin huutoja ja riitaa. Kello kolme oli kaikki hiljaa, kello neljä alkoivat teurastajien vaunut ratista pitkin katukiviä tullen toisella puolen virtaa olevista teurastajapuodeista Lontoon lihamarkkinoille. Vaunuissa törröttivät tuhansien eläinten ruumiit, iltayöstä teurastetut, heitettäviksi jättiläishirviön kitaan aamulla. Kello viisi kiitivät postivaunut rautatieasemilta postikonttoriin kuljettaen miljoonia kirjeitä jättiläishirviön ajanvietoksi.
Puoli kuusi tuli isä huoneestaan kulkien hitaasti yläkertaan, ja John Storm oli pihassa avaamassa portin salpaa. Vaikka kylmässä ilmassa olikin jonkinmoinen aamutunnelma, oli vielä aivan pimeä.
"Paavali", kuiskasi hän, mutta ei kuulunut mitään vastausta.
"Veli Paavali!" kuiskasi hän taas odottaen hetkisen, mutta ei vieläkään kuulunut vastausta.
Hän ei ensin käsittänyt tuota kamalaa tosiseikkaa, ettei veli Paavali ollut palannut ja että hänen täytyi mennä asuinrakennukseen ilman Paavalia. Hän huusi veljeä yhä vielä pimeässä, kunnes muisti, että isä ennättäisi kohta takaisin huoneeseensa ja hakisi avainta naulasta.
Hän kiirehti takaisin eteiseen, mutta katui kiirettään ja päätti palata portille. Oli vielä aikaa, isä oli vielä yläkerrassa. "Benedicamus Domino" kuului käytävästä käytävään, ja Paavali saattoi juuri tulla portille.
"Paavali! Paavali!" huusi hän taas ja avaten portin katsoi hän ulos. Mutta katukäytävällä ei näkynyt muita kuin juopunut mies ja tyttö, jotka rallatellen hoipertelivat kotiin hiljaisena uudenvuoden aamuna.
Silloin totuus iski häneen kuin ukonnuoli, ja hän kiiruhti takaisin asuinrakennukseen. Isä oli juuri tulossa alas portaita ja oli ennättänyt ensimmäiseen kerrokseen asti. John sieppasi vuoteeltaan kirjan, joka oli ollut siinä koskematta koko yön, ja hiipi isän huoneeseen. Hänen tullessaan ulos sieltä tuli isä itse ovessa häntä vastaan.
"Minä vein takaisin kirjan, jonka lainasitte minulle", sanoi John ja koetti hiipiä pois häpeissään. Mutta isä esti häntä leikillisesti vastustaen. Ne tunnit, jotka yöltä ryöstettiin, eivät olleet säästettyä aikaa. Johnin turvonneet silmäluomet nyt aamulla todistivat tuon vanhan sananlaskun todeksi. Ei ollut kumminkaan ihme, että sellainen kirja vietteli hänet liian ahkeraksi, ja olisi hupaista kuulla, mitä John piti siitä. Eikö hän voinut vielä vastata siihen? No, se ei myöskään ollut kumma. Joku oli kerran sanonut, että suuri kirja on kuin suuri vuori — sitä ei voi nähdä kokonaisuudessaan niin kauan kuin on liian lähellä sitä.