"Tuskinpa, isä", sanoi John.
"Mikä teidän nimenne on ja missä asuitte ennen tänne tuloanne?"
John sanoi sen hänelle.
"Sitten olen sekä nähnyt teidät että kuullut teitä. Mutta maailma on hiukan muuttunut sen jälkeen kun te siitä luovuitte — kanonikko on nyt arkkidiakoni ja paitsi sitä kuningattaren hovisaarnaajia. Kuinka kauan olette ollut veljeskunnassa?"
"Elokuun 14 päivästä asti."
"Ja kuinka kauan olette ollut sulkeutuneena koppiinne?"
"Kahdeksannesta päivästä loppiaisen jälkeen."
"Mutta nyt on jo paasto — jotenkin pitkä rangaistusaika, isä."
"Minä olen usein kehoittanut rakasta veljeämme…", alkoi isä.
"Te menette liian pitkälle paastoamisessa ja rukouksissa, herra Storm", sanoi piispa. Hän noukki yksitellen muutamia vanhoja kirjoja pöydältä ja vuoteelta. "Kyllä tiedän, että kaikkien aikojen pyhimykset meille kertovat, että ruumis on paha ja että sen himot sekä toiveet ovat tukahdutettavat, mutta he opettavat meille myöskin, että täydellinen kristityn luonne on kahden elämän sekoitus, luonnon elämän ja armon elämän. Älkää halveksiko ihmiskuntaa, poikani. Teidän mestarinne ei halveksinut sitä. Hän tuli alas taivaasta elääkseen ja tehdäkseen työtä syntisessä ihmisveljeskunnassa. Älkää rukoilko kuolemaa, älkääkä paastotko kuoleman toivossa. Teillä ei olisi oikeutta siihen, vaikka olisitte semmoisessakin tilassa kuin naapuriraukkanne tässä vieressä, jolle kuolema hymyilee houkutellen lepoon. Mutta te olette nuori ja voimakas. Kuka tietää, minkä työn taivaallinen Isä on määrännyt teidän tehtäväksenne!"