Mutta nyt on kummitusten luvattu aika yöstä, tyttäreni, ja sinun täytyy jo mennä levolle. "Onnea ja lykkyä!"
Glory.
XVII.
Keskellä pitkäperjantai-yötä heräsi John Storm viereisestä kopista kuuluvaan meluun. Siellä tuntui olevan kaksi miestä kiivaassa, vihaisessa väittelyssä. Toinen uhkasi ja moitti, toinen vastusti ja pyysi.
"Tyttö on kuollut — eikö siinä ole kyllin todistusta?" sanoi toinen ääni.
"Se on valhe! Se on väärä syytös!" sanoi toinen ääni. "Paavali, mitä aiot tehdä?" — "Aion lähettää tuon luodin otsaasi." — "Mutta minä olen viaton. Kaikkivaltias on todistajani, että olen viaton. Pane pistooli pois. Auttakaa! auttakaa!" — "Armoa! armoa! Ota kaikki — kaikki — ja jos voin jollakin tavalla auttaa sinua elämässä… Minä olen rikas, Paavali — minulla on vaikutusvaltaa… säästä minua!" — "Konna, luuletko voivasi ostaa minut, kuten sisareni ostit?" — "Jos sen teinkin, en ollut ainoa!" — "Valehtelija! Sano se hänelle tavatessasi hänet viimeisellä tuomiolla!" — "Murhaaja!" — "Liian myöhään — nyt sinä jouduit hänen luokseen!"
John Storm kuunteli ja ymmärsi. Nuo kaksi ääntä olivat vain yhden miehen, veli Paavalin ääni. Maallikkoveli houraili. Hän oli uudestaan tekevinään rikoksensa.
John epäröi. Hän aikoi ensin kiirehtiä Paavalin huoneeseen pidättämään häntä, ettei hän millään lailla vahingoittaisi itseään. Mutta hän muisti, että veljeskunnan säännöt kielsivät ankaran rangaistuksen uhalla ketään jäsenistä menemästä toisen koppiin. Ja sitäpaitsi hän oli yhä vielä vaitiolo- ja yksinäisyyssäännön alaisena.
Mutta munkit ovat suuria sofisteja, ja seuraavassa silmänräpäyksessä John Storm oli sanonut itselleen, että naapurikopissa ei ollutkaan veli Paavali, vaan ainoastaan hänen katoava ruumisraukkansa, joka ponnisteli varjoisan kuolonvaltakunnan viimeisten rämeitten läpi. Paavali itse, hänen sielunsa, hänen henkensä oli kaukana. Siksi ei ollut synti mennä sellaisen henkilön koppiin, jonka henki ei ollut siellä.
Hänen oma ovensa oli lukossa, mutta hän sai avaimen vedetyksi takaisin oven alta, sytytti kynttilänsä ja astui käytävään. Ääni kuului yhä vielä kovaa Paavalin huoneesta, mutta ei kukaan näyttänyt kuulevan sitä. Ei mikään muu ääni häirinnyt hiljaisuutta nukkuvassa talossa. Paavalin kopin toisella puolen oleva koppi oli tyhjä. Se oli näet veli Anteron käytettävänä, ja hän oli eteisessä.