Tohtorin mennessä pois Glory seurasi häntä ovelle.
"Onko hän vaarallisesti haavoittunut, herra tohtori?"
"Hyvin vaarallisesti." Tohtori oli nuori mies, nopea, suorapuheinen ja jyrkkä.
"Ei sentään hengenvaarall—"
"On. Nuo konnat ovat tehneet lopun hänestä, hoitajatar, vaikka parasta lienee, että ette virka siitä hänen ystävilleen."
"Ei — siis — ole mitään — toivoa?"
"Ei toivon kipinääkään. Voittehan kumminkin ehkä hankkia selkoa hänen ystävistään ja ilmoittaa heille hänen tilastaan. Minä tulen taas aamulla. Hyvää yötä!"
Glory hoiperteli takaisin huoneeseen käsi puserrettuna vasten rintaa, ja nuori tohtori, joka juoksi alas portaita astuen kaksi porrasta kerrallaan, kohtasi poliisin ja sanomalehtimiehen, jotka juuri olivat tulossa sinne. "Ikävällä asialla, eikö niin?" — "Niinpä kyllä, tällaisissa asioissa ei ole syyllistä helppo keksiä!" — "Surkeata se on joka tapauksessa!" — "Hyvin surkeata!"
Lyhyt, yö tuntui kestävän loppumattomiin. Aamun sarastaessa oli tuosta ilottomasta majasta poistettu kaikki roskat — kuihtuneet ruusut, sikarinpätkät, ryysyt y.m. Noin kello kahdeksan tienoissa Glory kiiruhti takaisin orpokotiin jättäen Aggien ja rouva Pincherin sairasta hoitamaan. John oli mutissut itsekseen koko yön, mutta ei ollut kertaakaan liikahtanut, ja yhä vielä hän oli tiedotonna.
"Hyvää huomenta, sisar!"