Koko toisen näytöksen ajaksi hän antoi kasvoilleen hyvin ymmärtäväisen ilmeen, katsellen naamiohuveja hyvin tarkkaan, mutta nauramatta kertaakaan, tuskin hymyillenkään. Valo, värit, puvut ja iloiset nuoret kasvot lumosivat häntä, mutta hän koetti pysyä tyynenä. Vain hänen ruumiinsa nojautui tuossa aition rintamuksen yli, huulet värähdellen ja silmät kiiluen. Hänen sielunsa oli tuolla alhaalla näyttämöllä, kauniiseen pukuun puettuna ja naamio kasvoilla, nauraen ja leikkiä laskien Benedickin kanssa. Mutta hän hillitsi itseään, ja esiripun laskiessa hän rupesi puhumaan näyttelemisestä.
Hän sanoi yhä vielä, että Leonato oli niin vanhaksi herraksi mainio, ja kun Polly kiitti Claudiota, myönsi Glory hänenkin näytelleen hyvin.
"Mutta Benedick on kumminkin minun poikani!" sanoi hän, sillä jollakin tavoin hän ajatteli itseään Beatricena eikä juuri milloinkaan puhunut hänestä, vaan itsestään.
Kolmannen näytöksen aikana hänen järkevyytensä ja oppinsa menivät surkeasti myttyyn. Keskellä laulua: "Neitoset, älkää huokailko enää", muisti hän Johnnien ja kuiskasi Drakelle, kuinka sairaana pikku poika oli ollut heidän lähtiessään sairashuoneesta. Kun sitten laulu oli lopussa ja Benedick väitti esitystä kurjan huonoksi, nojautui Glory tuolinsa selkämykseen sanoen, ettei hän voi käsittää kuinka herra Irving saattoi semmoista puhua, vaikka poika oli laulanut erinomaisen kauniisti.
"Mutta sehän on tekijä", kuiskasi Drake, ja Glory sanoi ymmärtäväisesti:
"Niin, niin, kyllä tiedän — Shakespeare tietysti."
Sitten seurasi molempien rakastavaisten houkutteleminen yhteen ja Glory selitti, että kaikki ihmiset ovat ihastuneita tuommoisiin näytelmiin ja siksi hänkin niistä piti. Mutta jos nuo ihmiset todellakin luulevat, ettei Beatrice itse tiedä rakastavansa Benedickiä, niin kyllä he ovat hyvin typeriä. Claudio menetti myöskin muissa suhteissa suuressa määrin Gloryn kunnioituksen, ja kun hän suostui vakoilemaan Heroa, olisi hänen pitänyt Gloryn mielestä hävetä.
"Kuinka naurettava sinä olet!" sanoi Polly. "Tekijähän on niin kirjoittanut."
"No silloin pitäisi tekijänkin hävetä, sillä se on väärin ja julmaa ja tarpeetonta", sanoi Glory.
Esirippu oli laskeutunut taas, ja miehet väittelivät kiivaasti taiteen moraalista. Lordi Robert väitti, ettei taiteella ole mitään tekemistä moraalin kanssa ja Drake sanoi, että Glory oli aivan oikeassa, siitä ei päässyt mihinkään.