Mutta neljäs näytös se lopullisesti masensi Gloryn. Huomatessaan, että näyttämö esitti kirkon sisustaa ja että rakastavaiset olivat saapuneet sinne vihittäviksi, ei hän mitenkään malttanut pysyä istumassa ilosta, mutta kun vihkiminen keskeytyi ja Claudio lausui julki syytöksensä Heroa vastaan, sanoi Glory, että se oli juuri hänen tapaistansa, ja hänelle olisi vallan oikein, ettei kukaan ihminen häntä uskoisi.
"Hiljaa!" sanoi joku heidän lähellään.
"Mutta he uskovat häntä", sanoi Glory vallan ääneensä.
"Hiljaa! Hiljaa!" kuului monelta taholta teatterista.
"Se on häpeällistä — hänen isänsäkin —" alkoi Glory.
"Vaiti. Glory!" kuiskasi Drake, mutta Glory oli noussut seisomaan ja Heron pyörtyessä huudahti hän.
"Voi, millainen sinä olet!" kuiskasi Polly. "Istu nyt — kaikki ihmiset katsovat tänne!"
"Sehän on vain näytelmä", kuiskasi Drake, ja silloin Glory istahti sanoen:
"Niin, niin, tietysti se on vain näytelmä. Luulitteko te —"
Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli taas toisessa maailmassa. Beatrice ja Benedick olivat nyt kahden kesken kirkossa, ja kun Beatrice sanoi: "Tapa Claudio", hyppäsi Glory taas seisaalleen ja taputti käsiään. Mutta Benedick ei tahtonut tappaa Claudiota, ja silloin oli Gloryn kärsivällisyys lopussa. Tuommoista hän ei ikinä sanoisi suureksi näyttelijäksi, ja häntä suorastaan hävetti kuunnella semmoisia kappaleita. Elämässä tapahtuu kyllä paljon häpeällistä, mutta ihmiset eivät tule teatteriin semmoista näkemään, ja hän aikoi mennä pois.