Pöytien ympärillä kuiskailtiin taas. Eikö tämä ollut sama tyttö, jonka äkillisiä kuolemantapauksia tutkiva poliisi oli hommannut sairaanhoitajattareksi, käsiteltyään erästä huomiota herättänyttä, hyvin surkeaa tapausta? Hän se oli.
"Minä muistan kuulleeni jotain köyhistä ja huonoista sukulaisista", sanoi kanonikko, "mutta heidän oma tilansa on luultavasti siksi kurja, etteivät he voi auttaa tyttöä tämmöisessä tapauksessa."
Siihen saakka Polly oli vain itkenyt, mutta nyt hänessä äkkiä leimahti ylpeys ja vastustushalu.
"Se ei ole totta!" huusi hän. "Minulla ei ole mitään köyhiä eikä huonoja sukulaisia, enkä minä tarvitse kenenkään apua. Minun ystäväni on hieno herra — yhtä hieno kuin kuka tahansa täällä — ja jos tahdotte, voin teille sanoa hänen nimensäkin. Hän asuu St. Jamesin kadulla ja hän on lordi —"
"Vaiti, tyttö!" huusi kanonikko. "Me emme voi sallia teidän viskata varjoa kunnon miehen kunnialle mainitsemalla hänen nimeään hänen selkänsä takana."
John astui johtokunnan pöydän luo ja sieppasi pienen kirjasen siitä. Se oli Martan Viinitarhan sairashuoneen viimeinen vuosikertomus ja luettelo sen johtokunnan jäsenistä ja kannattajista.
"Tyttö on erotettu", sanoi puheenjohtaja ja ottaen johtajattaren kirjan piirsi hän siihen nimensä ja antoi sen sitten takaisin.
"Tämä on mielestäni tapaus, joka on ilmoitettava rouva Callenderin tyttökodille Sohoon", sanoi kanonikko, "ja johtokunnan suostumuksella pyydän herra pastoria heti ryhtymään keskusteluihin mainitun laitoksen kanssa."
John Storm kuuli, mutta ei vastannut. Hän käänteli kirjasen lehtiä.
Kanonikko hymähti ja rykäisi. "Mary Elisabet Love", sanoi hän, "te olette tuottanut häpeäpilkun tälle kunnianarvoisalle ja tähän saakka moitteettomalle laitokselle, mutta minä uskon ja toivon, että ennen pitkää ja ennenkuin teidän äpärälapsenne on syntynyt, te tulette ymmärtämään, kuinka kiitollinen teidän tulisi olla meidän kärsivällisyydestämme ja armeliaisuudestamme. Mitä minuun itseeni tulee voin vakuuttaa, että se minua surettaa ja epäilemättä tuottaa huolia myöskin hänelle, jolle teidän sielunhoitonne oli uskottu" (siinä hän vilkaisi John Stormiin), "että te ette näy ymmärtävän häpeällistä asemaanne. Meitä on aina opetettu ajattelemaan naista suloisena, uskollisena ja puhtaana. Pyhimmät, hellimmät suhteet ovat pyhittäneet hänet meidän tietoisuudessamme, rakkaimmat siteet ovat tehneet hänet kalliiksi meidän rakkaudellemme, ja oikeus vaatii" (kanonikon ääni värisi) — "niin, oikeus ja kohtuus vaatii, sanon minä, että te saatte kuulla tässä paikassa, vaikka tosin liian myöhään, että semmoiselle naiselle, joka särkee tuon korkean ihanteen, kuten te olette sen särkenyt, ei ole olemassa muuta kuin yksi nimi hyvämaineisten kunnon ihmisten seassa — kova nimi, kauhea nimi, ylenkatseen ja kirouksen nimi — se on prostituoitu."