Heikko äännähdys pysähdytti hänet. Helga itki. Hänen itkunsa tuntui etsivän Oskarin sisimpiä ajatuksia ja sanovan: "Mutta onko sinulla oikeutta uhrata minut?"
"Helga! Helga!" hän huusi, mutta toinen ei ottanut kuullakseen. Tyttö peitti käsin kasvonsa, ja hänen itkunsa äityi syväksi, pitkäksi ja lohduttomaksi.
Oskar olisi tahtonut häntä viihdytellä, mutta ei rohjennut. Hän muisti Thoran ja Magnuksen, johtajan ja isänsä, ja hänen ajatuksensa pyörivät kiusanhenkinä alastoman sielun ympärillä.
"Helga! Helga!" hän huusi taas, mutta Helga itki yhäti. Jos tätä olisi pitkittynyt vielä hetkeäkään kauemmin, niin Oskarin olisi täytynyt jälleen siepata hänet syliinsä ja sanoa hänelle, että rakasti häntä; että hänen rakkautensa Helgaa kohtaan oli yläpuolella kaikkia lakeja, kaikkia pidätyksiä, kaikkia harhakuvia, kaikkia sovinnaisuuksia; se oli luonnon käsky, ja hän oli pakotettu sitä tottelemaan; ja heidän täytyi paeta Islannista, ollakseen enää koskaan sinne palaamatta, jääköönpä jäljelle taakseen millainen häviölle joutuneiden ihmisonnien haaksirikko tahansa. Mutta Helgan itku taukosi äkkiä, ja keikauttaen päätään taaksepäin hän äännähti tuimasti: "Hyvä on, jos sinä olet tyytyväinen, niin olen minäkin!"
Sitten hän hypähti jaloilleen, kuivasi silmänsä voimakkaasti ja naurahti — lyhyeen, koleasti ja katkerasti, ja sen jälkeen sai Oskar malttinsa takaisin.
"Lähtekäämme pois", virkahti Helga.
Heidän astellessaan takaisin pitkin järven reunalla polveilevaa tietä, vieretysten, mutta toinen toistaan koskettamatta ja äänettöminä, ajatteli Oskar: "Armias taivas, olipa täpärällä pelastus! Vielä hetkinen, ja mitä kaikkea olisikaan saattanut tapahtua! Olin narri tähän kiusaukseen heittäytyessäni. Naiminen on ainoana turvanani. Sen täytyy tapahtua pian. Thoran ja minun täytyy lähteä pois. Palatessamme saattaa Helga jo olla Tanskassa, eikä silloin enää ole tällaisen kohtauksen uusiintumisen vaaraa!"
Kotiin vihdoin tultaessa tuntui Oskarista kuin olisi hän ollut ensimmäisestä pahasta teostaan palaava avioliitonrikkoja, mutta Thora näytti onnelliselta ja mitään aavistamattomalta.
"Tiesin, ett'ette voineet irtautua luistelustanne ja panin sen vuoksi teekapineet pois, ja nyt alkaa jo illallinen olla valmiina", hän sanoi.
Aterian jälkeen virkkoi Oskar: "Kummi-isä, mieleni tekisi muuttaa eileniltaista suunnittelua."