"Helga! Helga! Ei niin nopeaan! Tapathan meidät", pyyteli Thora.
Mutta Helga vain nauroi yhä äänekkäämmin ja soitti yhä kiivaammassa poljennossa, niin hurjasti, kuin olisi tuli hänen sisuksiaan kuluttanut.
Sinä iltana Oskar meni pakottavin sydämin kotiin, mutta Thora kävi levolle onnellisena.
"Olenpa tehnyt ilkeää vääryyttä Helgallekin!" hän ajatteli ja vaipui syvään hengähtäen uneen.
VIII.
Onnellisuus on itsensä onnelliseksi ajattelemista, ja Thora oli mielestään koko maailman onnellisin tyttönen. Häitten edelliset viikot olivat hänen sydämensä suloisin aikakausi. Hän laski päivät taaksepäin siitä päivien päivästä, joka tuleva oli, ja sanoi joka aamu heti herätessään: "Ainoastaan yhdeksäntoista enää", ja sitten kahdeksantoista, seitsemäntoista ja kuusitoista, kunnes pääsi kolmeen, kahteen ja yhteen. "Thoramme on kuin valkea hiiri nappulakehässä — hän ei saa maailmaa pyörimään kyllin vinhasti eteenpäin", hymähteli täti Margret.
Hänen onnensa ei ollut sitä, mikä saa sydämen pelokkaaksi, eikä hänellä nyt ollut hetkenkään levottomuutta Oskarista. Hän ei kertaakaan ollut Oskarin kanssa kahta minuuttia enempää kahden kesken, mutta se ei häntä vähintäkään huolettanut. Oskar tuli ja lähti joka päivä, aina kiireissään ja hengästyksissään, ja Thora soi hänelle hyvänsävyisen hymyn ja toisinaan armeliaan suutelonkin, milloin se saattoi siististi tapahtua ruokahuoneen oven takana. Mutta tavallisesti täytyi Oskarin tyytyä näkemään hänet istumassa ompelijattariensa ja neulojatyttöjensä parissa, ja se sopi hänelle paremmin, kuin Thora tiesikään.
Mikään ei ollut himmentämässä hänen onnensa valkeaa yksinkertaisuutta, ja Oskarin tullessa esittämään karttojaan ja kulkuvuorotaulujaan matkasuunnitelmaa varten oli hänellä tapana sanoa:
"Miks'et järjestä sitä Helgan kanssa — hänhän paremmin tuntee matkustus-asiat?"
Ja silloin Oskar alkoi soperrella: "No, jos haluat antaa Helgan valinnan ohjata itseäsi, ja Helga tahtoo —"