Oskar nosti hänet satulaan, ja he kääntyivät kotia kohti. Kellot alkoivat taas kajahdella — iloisena hälinänä — ja silloin, vihdoinkin, alkoivat Thoran kyyneleet tulvehtia. Kaikki olivat olleet hänelle niin hyviä! Se tapahtui kaikki Oskarin tähden! Olipa suloista ajatella, että he olivat hänelle ystävällisiä Oskarin tähden! Jumalalle kiitos Oskarista! Jumalalle kiitos elämästä!
X.
Anna ja täti Margret olivat johtajan talon ovella heitä vastassa. He suutelivat Thoraa ja nimittelivät häntä "rouva Stephenssoniksi" ja veivät hänet sitten yläkertaan vaihtamaan pukua. Hänen ehtiessään takaisin alas olivat hääjuhlaan kutsutut vieraat jo parhaassa tulohommassa riisumassa lumikenkiään, pudistelemassa Oskarin kättä ja kaikki yht'aikaa rupattamassa.
Pöytä oli katettu kaksiosaiseen vierashuoneeseen, missä kihlajaiset oli pidetty; johtaja istui pöydän päässä, Oskar oikealla (juuri siinä, missä oli tallannut Helgan valokuvaa) ja Thora vasemmalla puolellaan (missä Magnus oli jakkaralla istunut äitinsä vieressä), kuvernöörin istuessa vastapäätä johtajaa, Anna ja täti Margret kummallakin puolellaan, ja piispa, ruununvouti sekä tohtori välissä. Helga istui puolitiessä, Niels Finsen toisella puolellaan ja rehtori toisella.
Thora ujoili, mutta oli pirteänä, hieman punehtuen neitseellisen arvokkaasti, kun hänelle lausuttiin kärkeviä huomautteluja. Hän sai huoneen heläjämään rattoisalla naurullaan. Aterian aikana kohotti miltei jokainen lasiaan hänelle, ja sen lopulla kuvernööri nousi, kumarsi hänelle juhlallisen ryhdikkäänä ja alkoi puhua.
"Minä nousen", virkkoi kuvernööri, "ehdottamaan morsiamen ja sulhasen maljan. Me kaikki olemme onnellisia siitä avioliitosta, jota nyt on juhlittu, eikä yksikään voi olla onnellisempi kuin minä. On vuosikausia ollut sydämeni rakkaimpana toiveena, että johtaja Nielsenin ja minun välinen elinaikainen ystävyys lujentuisi lapsissamme vielä kiinteämmällä siteellä."
"Terveydeksesi, veikko", keskeytti johtaja lasinsa kohottaen, ja kuvernööri pysähtyi ottamaan siemauksen hänen kanssaan.
"Oli ehkä sekin aika", hän jatkoi, "jolloin pelkäsin tämän toiveen menevän tyhjiin."
"Ei, ei!" väitti johtaja; Thora painoi päänsä alas, Anna huoahti kuuluvasti ja syntyi tovin äänettömyys, kuin olisi jonkin poissaolevan henki käväissyt huoneessa.
"Mutta suloinen on siunaus, joka seuraa turmiota", lausui kuvernööri, "ja Jumalalle siitä kiitos, että nyt olemme yhtä mieltä ja yhtä perhettä."