"Rouva Stephensson, pidä sinä vaaria miehestäsi, jottei kukaan näistä nuorista naikkosista karkaa hänen kanssaan."
Maljoja esitettiin vielä kuvernöörille, johtajalle, ja lopuksi morsiusneidoille, joiden maljan rehtori ehdotti leikkisässä puheessa.
"Sanovat, ettei kaikkien naisten suutelo ole samaa", hän sanoi, "enkä vanhanapoikana ole mies siitä mitään tietämään; mutta tämä nuori mies tässä vasemmalla kädelläni" (rehtori viittasi Niels Finseniin), "jolla on oikeus pitää itseään oikeana sulhaspoikana tänään, on minulle kuiskaten tunnustanut huomanneensa erään morsiusneidon niin viehättäväksi ja kauniiksi, että jos hän olisi ollut Oskarin sijassa ja ahdasmielinen laki olisi hänet pakottanut valitsemaan johtajan kahden tyttären välillä, niin olisi hän livistänyt johonkin vieraaseen maahan, missä olisi voinut naida molemmat."
Kaikki nauroivat ja silmäilivät Helgaa, joka itse oli tirskunut hiukan hysteerisesti ja katsellut Oskaria koko päivällisajan. Ja silloin Thora, onnea tulvillaan, vilkaisi alas sisareensa ja muisti suuren suunnitelmansa, jolla oli aikonut hyvittää salaisen epäluuloisuutensa. Nyt oli oikea hetki sen toteuttamiseen — nyt hänen ollessaan kuningattarena valtakunnassaan — ja puolittain rohkeana, puolittain arkaillen hän nousi istuimeltaan, kietoi kätensä isänsä kaulaan ja kuiskasi hänen korvaansa jotakin.
Johtajan kasvot oikenivat hetkeksi, levisivät sitten jälleen, ja hän sanoi: "Mutta mitäs Oskar siitä arvelee?"
"Oskar varmasti suostuu", vakuutti Thora, ja kuiskutteli taasenkin isänsä korvaan.
"No, enhän tee taaperoa sanastani; minä myönnyn; mutta sinun pitää kysyä Oskarilta."
Sitten Thora naurellen ja punehtuen hiipi Oskarin taakse ja kuiskaili hänenkin korvaansa, syrjin katsellen Helgaan. Kuunnellessaan kävi Oskar totiseksi kasvoiltaan ja sanoi:
"Mutta haluatko sitä aivan varmasti, Thora?"
"Kyllä, kyllä, kyllä", vahvisti Thora nauraen ja punastellen, sillä nyt oli koko seurue kääntänyt katseensa häneen.