"Mutta Anna sanoo, ett'et ole ollut makuulla sen koommin kuin tulit, ja nyt on julistuspäivä tulossa ja se tuottaa sinulle suuria hommia majatalossa."
"Minä olen väkevä, Thora — hirveän väkevä", selitti Magnus.
Thora vaipui takaisin vuoteelleen ja virkahti, kasvoillaan punehdus, jota ei kukaan ollut näkemässä: "Magnus, minä luulen — luulen tosiaan, että sinä tekisit minun tähteni mitä ikinä tahansa."
Juro naurahdus oli vastauksena, puolittain tukahtunut, kuin partaan pärähtävänä, ja sitten virkkoi väkinäinen ääni: "Tekisin kai, Thora."
"Ja jos tarvitsisin sinua — tahi lapsonen — niin sinä vannaankin seuraisit meitä, kuten kerran sanoit, maan ääriin?"
"Sano vain 'tule', niin tulen, Thora."
Tätä seurasi hetken hiljaisuus; sitten pulpahteli jälleen hilpeä nauru, ja Magnus tunsi kuumenevansa hiusmartoa myöten.
"Mutta sitä ei tietysti voi tapahtua, Magnus. Meillä on Oskar, joten emme voi konsanaan tarvita sinua."
"Ette, minua ette voi konsanaan tarvita, Thora."
Sinä hetkenä Anna ja täti Margret palasivat, neuvottelusta kiihkoissaan ja hermostuneina, ja tuuppasivat Magnuksen ulos huoneesta. Sitten, lasta yölepoa varten kylvetettäessä suljettujen ovien takana, tavanmukaisen kirkumisen säestyksellä, Anna suori Thoran hiukset yöksi, ja Thora pakisi Magnuksesta.