Thora ja Magnus astuivat sisään käsitysten kuin lapset. Täti Margret oli keittiön takana itkeä hyristellyt ja syleili ja suuteli heitä nyt sydämensä kyllältä. Magnus ei mielestään ollut milloinkaan tuntenut niin pohjatonta onnellisuutta. Seuraavana päivänä hän palasi Thingvelliriin, ja vajaan kahden tunnin kuluttua kiiti kautta kaupungin virkistävänä tuulahduksena sanoma, että höyrylaiva "Laura" oli saapunut vuonoon, tuoden mukanaan hänen veljensä Oskarin.
VI.
Oskar Stephensson voitti puolelleen joka sielun. Englannissa nuo kuusi vuotta ollessaan hän oli kasvanut soleaksi kuin haavanrunko ja kauniiksi kuin nuori jumala. Sekä hänen pukunsa että tapansa näyttivät islantilaisissa silmissä moitteettomilta, ja kumpaisissakin oli aivan vastustamaton yksilöllisyyden sävy. Hänen mielensä oli yhtä kepeä ja lapsekas kuin ennenkin, ja hänen viehkeä vilkkautensa tenhosi jokaisen.
Mitäpä tuosta, jos hänen uransa ulkomailla olikin onnistunut jokseenkin huonosti; jos luonteenviat olivat yhä jäljellä; jos isänsä oli kieltänyt häntä palaamasta ennemmin, jotta hän kiintyisi lukuihinsa; jos hän sittenkin oli lähtenyt tutkintoaan suorittamatta Oxfordista, ja jos, omasta hartaasta pyytelystään päästyään Lontooseen siirtymään, ei tähän asti ollut tehnyt musiikkiopistossa mitään. Hän pystyy, jos tahtoo — siinä kaikki mitä jokainen tästä ajatteli; ja kerran aloittaessaan hän valtaisi maailman väkirynnäköllä.
Laivasta maihin astuttuaan hän porhalsi ylös katua nopsajalkaisena kuin poro, huudellen tervehdyksiä joka taholle. Tuiskuna tupsahtaen hallitustaloon hän syleili äitiään yhä uudelleen ja uudelleen viiden minuutin ajan, ja puheli niin hätäisesti, ett'ei tämä saanut selvääkään kaikesta. Tuotapikaa hän lennähti kuvernöörin virkahuoneeseen, suuteli isäänsä kuin lapsuudessaankin, pakisi kymmenen minuuttia, selitti olleensa kirjoittamatta tulostaan yllättääkseen jok'ainoan, virkahti sitten: "täytyypä puikahtaa kummi-isää katsomaan", ja hävisi kuin huhtikuun auringon säde, jättäen ilman huoneessa täräjämään kuin kynttilänhaarukat, ja vanhukset hymyilemään toisilleen iloisessa hämmästyksessään.
"Hm! Oskar oli aina mestari yllätyksiin", huomautti kuvernööri, painoi hatun päähänsä ja seurasi häntä.
Johtajan asuntoon saapuessaan tapasi Oskar ensin täti Margretin, ja kietoen kätensä hänen kaulaansa piteli tätiä niin kauan, että tämän täytyi henkeään vetääkseen ja kiharoitaan varjellakseen torjua hänet nyrkeillään. Ja sitten hänen edessään seisoi Thora, yllään nauhoitettu pinkoliivi, päässä hilkka, kaulus alaskäännettynä, hiukset palmikoituina — syrjin katsoen häneen lempeillä sinisilmillään, hymyilyn paljastaessa lumivalkeat hammasrivit. Hän oli Oskarista ihastuttavan yksinkertainen; hän tarttui tytön molempiin käsiin ja niin he seisoivat tuokion, Thoran punehtuessa yhä tummemmin ja yritellessä irtautua.
"Onko mahdollista?" kummasteli Oskar. "Tämäkö on Thora! Lapsina ollessamme hän suuteli minua, mutta nyt —"
"Nyt hän on menossa naimisiin, Oskar. Etkö ole sitä kuullut? Thora viettää piakkoin häitään Magnuksen kanssa."
"Sittenpä hän kuuluukin perheeseen ja saan suudella häntä joka tapauksessa", sanoi Oskar.