Thora pääsi vihdoin pakoon, kun johtaja astui sisälle ja Oskarin täytyi pyöriä ympäri kuin hyrrä, jotta kummi-isä näkisi, mitä muutoksia maailma oli miehessä tehnyt. Hän nauroi nauramistaan, kysellen liikkeestä ja vuodentulosta, ja samoili sitten pitkin taloa, udellen mihin mikin huonekalu oli joutunut.
"Kaikki tuntuu haastavan kotoista kieltään", kertoi hän. "ja kun minulla oli kamarini Oxfordissa, niin kuulin tavallisesti tuon vanhan bornholmilaiskellon raksuttavan yhtä selvästi kuin nyt tässä."
Sitten tuli paikalle kuvernööri ja hänen perässään Anna. Ukkojen tupakoidessa ja täti Margretin emännöidessä syyti Oskar ulkomaan tiedot vilisevää vauhtia, ja kysyi sitten mitä kotona puuhattiin. Mainittiin Magnuksen aatteista, mutta ne eivät olleet hänen mieleensä.
"Islanti ei ole enää Islanti, jos sen teette pikku Amerikaksi. Tämä maa on laulun ja sadun, tulen, pakkasen ja tulivuoren, jäätikön sekä patriarkkaalisten hallitus- ja kauppamuotojen maa."
"Oikeassa on Oskar", sanoi johtaja. "Säilyköön vanha järjestys, niin se on."
Ja Oskarin ammahdettua tiehensä kuin meteori huomautti johtaja: "Tuo nuori mies vähensi viisitoista vuotta iästäni. Täytyy sentään pitää silmällä Magnusta. Hän ei ole mikään hupsu, mutta ei kuitenkaan yletä varpaillaan siihen, missä Oskarilla on kantapäänsä. Oskar on poikaa!"
"Hän on kovin herttainen", huokasi täti Margret, kiharoitaan kohennellen.
Thora tuskin tiesi mitä hänestä ajatella; hyvin apealle mielelle vain oli Oskar hänet jättänyt. Sinä iltana makuulle mennessään hän ei voinut olla ajattelematta Magnusta ja epäsuotuisasti vertaamatta häntä veljeen ja muistelematta pikku seikkoja, kuten hänen käsiään ja kynsiään sekä parransängen toisin paikoin poskille jättämiä täpliä.
Seuraavana päivänä jakoi Oskar Englannista tuomansa lahjat — Annalle kaulakoristeen, jossa oli sija Oskarin kuvalle, täti Margretille rintaneulan, Thoralle hopeasolkisen vyön, ja jotakin melkein jokaiselle. Hänen epäitsekäs sydämensä sai yleistä ylistelyä osakseen, eikä kukaan sinä hetkenä muistanut, että kuvernööri oli kaiken maksanut.
Ehtoopäivällä hän jälleen tuli johtajan luo, puhellakseen tunnin ajan Thoralle ja täti Margretille Lontoosta ja sen loistavista nähtävistä. "Sinun täytyy ne vielä itse nähdä, Thora", hän sanoi. "Mutta tokkopa vanha Magnus sentäänkään eläissään jättää Islantia, tapahtukoon mitä tahansa."