"Ja tietysti on hänen nimikirjoituksensa teille tuttu. Oletteko hyvä ja sanotte, onko tämä isänne nimikirjoitus"? virkkoi mies avaten paperinsa ja ojentaen sen Magnukselle.
Se oli Oskar Stephenssonille asetettu sadan tuhannen kruunun tunnuste, kuvernöörin hyväksymä ja johtajan asettama.
Maailma pyöri Magnuksen silmissä, sillä hän älysi silmänräpäyksessä, mitä paperi merkitsi. Oli miltei kuin olisi heti paikalla vastattu hänen rukoukseensa saada valta rangaista Oskaria. Paperi ratisi hänen kädessään eikä hän saanut muutamaan sekuntiin puhutuksi. Sitten hän nosti kasvonsa ja sanoi:
"Kysytte minulta onko tämä isäni nimikirjoitus. Ettekö katso soveliaammaksi kysyä häneltä itseltään?"
"Epäilemättä — kyllä niin — oikeassa olette", selitti muukalainen, "mutta suojellaksemme isäänne — ja osaltaan teitäkin, kenties —"
"Kenties", sanoi Magnus, ja hän antoi paperin takaisin.
"Magnus", lausui ruununvouti, "minua pyydettiin pitämään sinua silmällä, jos tänään tulisit kaupunkiin, mutta minusta näkyy eräs toinen perheessänne tarvitsevan melko lailla enemmän silmälläpitoa. Etkö annakin meille apuasi?"
Magnus vavahteli kiusauksen kynsissä. Ääni hänen sisällään huusi: "Puhu! Paljasta hänet! Nyt on aikasi!" Hänen alahuulensa värähteli, silmäluomensa nytkähtelivät, ja hän vastasi kumeasti:
"Kuvernööri ei palaa ennen puoltayötä. Antakaa minun tulla luoksenne huomenaamulla."
"Hyvä!" sanoi ruununvouti. Magnus saattoi heidät ovelle ja kiiti sitten pois johtajan asunnolle päin.