Sillävälin oli taemmassa vierashuoneessa surkea ilveily käymässä. Anna seisoi vaaleana ja vapisten, täti Margretin pysyessä ihmeteltävän viisaan ja nokkelan näköisenä.
"Thora!" oihkaisi Anna. "Oletko Thoraa nähnyt?"
"Olenko minä Thoraa nähnyt! Sinä kai uneksit, Annaseni."
"Sitten hän on kadonnut, ja minä olin lopultakin oikeassa", valitteli
Anna.
"Onko se mahdollista?" ihmetteli täti Margret.
"Magnus väitti varmaksi, että hän oli lähtenyt lastaan katsomaan, mutta hän onkin mennyt pitemmälle, lapsi raukka, emmekä me häntä enää milloinkaan näe."
"Sepä on surkeata", virkkoi täti Margret, ja silloin Anna törmäsi hänen kimppuunsa.
"Margret Nielsen, etkö käsitä sanojani? Lapsi parka oli päästään sekaisin ja pujahti ulos minun nukkuessani, ja, Luoja tiesi, mihin on joutunutkaan."
"Sh! Pidä suusi kiinni, Anna, ja tule tähän huoneeseen, niin sanon sinulle jotakin. Magnus oli sittenkin oikeassa."
"Hän on siis ollut täällä?"