"Se on viimeinen toivo — koetanpa sitäkin", päätti Magnus. "Äiti", hän lisäsi, "sinun olisi paras mennä kotiin."
"En voi — en rohkene — ja jos mitään tapahtuu, niin en enää koskaan kykene käymään tyttö paran kamarissa", vastasi Anna.
Ulkona Magnus sammuvassa valossa seisoi kotvasen pyyhkimässä
Kultaharjan lautasia ja taputtelemassa sen kyyryyn painunutta kaulaa.
"En luule olevan toista hevosta saatavissa kaupungissa", virkkoi ruununvouti, "mutta sinä tapat komean ponisi."
"Kuoleepa sitten kunnialla", mörähti Magnus.
"Magnus", jatkoi ruununvouti, "aion tutkia jokaisen talon Reykjavikissa, ja jos onnistun tänä iltana, niin odotan sinun auttavan meitä aamulla."
"Jos ette onnistu, niin autan teitä", murahti Magnus kolkosti naurahtaen, ja katosi pimeään.
VI.
Thora oli menetellyt sikäli kuin luonnollisinta ja sen vuoksi vähimmin odotettavissa. Aikoen vain palata takaisin vuoteelleen hallitustaloon ja viedä lapsen mukanaan hän oli kaikkein yksinkertaisimmin niin tehnyt. Ruununvoutia välttääkseen hän oli poistunut isänsä talosta takaoven kautta, ja karttaakseen ihmisiä liikekaduilla hän oli valinnut pitemmän ja hiljaisemman kahdesta kotitiestä.
Tämä tie vei järven ohi, mutta hänellä ei ollut vähintäkään halua lopettaa itseään. Ennen hän useasti oli sydämensä pohjasta ikävöinyt kuolemaa, mutta oman lapsen rakastaminen voitti kaikki sellaiset tunteet nyt. Matka oli hyvin pitkä, hän ei väsymystään tuntenut; tiet olivat rosoiset, mutta hän ei tiennyt niiden haavoittavan jalkojaan; hän asteli vinhasti, mutta ei hengästystään huomannut. Hänellä oli vain yksi pelko, — että hänet saavutettaisiin; vain yksi kammo — että lapsi häneltä temmattaisiin pois.